Suku

On helvetin kylmä. Viima viiltää kuluneita kasvoja. Baretti ei suojaa korvia lainkaan ja ne kipuilevat valkoisina. Vanha paleltumavamma.
Bussi huojahtelee natisten pysäkille. Musta kuski hymyilee kun leimaan matkakorttini. Siihen menivät viimeiset rahat, mutta eipä tarvitse pelätä smurffeja.
Istun minkkiturkkisen rouvan viereen. Hän puristaa käsilaukkuaan vaistomaisesti tiukemmin sylissään.

- Terve Orvokki.
- Anteeksi, mutta tunnemmeko toisemme?
- No, onhan siitä neljäkymmentäviisi vuotta, kun viimeksi tapasimme.
- Missä? Kuka te olette?
- Antero, teidän pikkuveljenne, hauska tutustua.
- Ei…hyvänen aika!

Puna nousee vähitellen minkkiturkkirouvan kasvoille. Huolellinen meikki ei sitä peitä.

- Näin on, mitä kuuluu?
- Et sitten tullut äidin hautajaisiin.
- Ei kukaan ottanut yhteyttä eikä vaivautunut kertomaan tapahtuneesta.
- Ei kukaan saanut sinuun yhteyttä.

Mies korjaa baretin asentoa ja sipaisee viiksiään.

- Me asumme nykyään Kauniaisissa. Ostimme sieltä kartanon. Meillä on nykyään myös kaksi purjevenettä. Tämä uusi on todellinen kuningatar ja …
- Älä aloita tota mun kanssani. Sitä vaan ihmettelen, että kuinka sä ohjaat niitä kahta purtiloa samaan aikaan? Melko venyvään spagaatiin taivut vielä vanhoilla päivilläs.
- Minä jäänkin tällä pysäkillä pois.
- Soitellaan ja hyvää joulua!

Mies nostaa käden baretille tervehdykseen. Minkkiturkkirouva liukastelee jäisellä jalkakäytävällä ja kaivaa taskustaan kännykän. Mies hymyilee ja ummistaa silmänsä.

Husky

Raahaan Pääskylänrinteessä painavaa merimieskassia. Olkapää vihoittelee ikävästi. Ei ole vanhaksi tulemista, tapasi äitimuori sanoa. Loskaa ja kuraa on nilkkoihin asti. Kello on 6:38. Ainakin olen ajoissa paikalla. Heti kun ovet aukeavat saan likaiset pyykit suoraan täikoneeseen. Onpahan siten taas puhtaita vaatteita. Onkohan täishamppoo taas loppunut. Saavat sitten ajaa pään kaljuksi. Kyllä ne silläkin lähtevät.

Kello on seitsemän. Ei perkele, ovet ovat edelleen kiinni.

- Rouva hei! Mikäköhän päivä tänään on?
- Sunnuntai! Valitettavasti päiväkeskus on tänään kiinni.

Voi perkeleen perkele. Loikin tien yli Pääskypuistoon ja lasken kanssin maahan.

- Sulla on mahtava koira. Saakos sitä rapsuttaa? Hyvä hauva, olet komee… Tiesittekö, että tänään on eläinten päivä.
- Eikös jokainen päivä ole eläinten päivä.
- Niinhän se on. Mullakin oli kerran siperian husky. Sen nimi oli Husky, täysin puhdasrotuinen uros. Mulla oli silloin asunto tossa Hesarilla. Se eli kolmetoista vuotta ja sitten jouduin viemään sen piikille. Se oli tosi kova paikka meikäläiselle.
- Ei koiraton ihminen voi tajuta, miten lujille se ottaa, kun rakas lähimmäinen kuolee.
- Mäkin olen elämässäni tehnyt huonoja valintoja ja kokenut kaiken mahdollisen. Mä olen nyt kuusikymmentäkaksi ja se oli mun riipaisevin kokemus.
- Niinhän se aina on.

Sataa räntää. Sumu saa katuvalot näyttämään lepattavilta enkeleiltä.

- Vanhemmillani oli maitotila. Navetassa oli neljäkymmentäkaksi lypsävää. Kun tila sitten lopetettiin ja lehmät vietiin teuraaksi, äitini istui tuvan keittiössä ja tuijotti ikkunasta tyhjään navettaan. Hän itki mykkänä kolme viikkoa. Se oli kova paikka. Ihan samalla tavalla mäkin surin, kun jouduin viemään Huskyn piikille.
- Joskus on vain itkettävä.
- Niinhän se on. Täytyykin lähteä. Toi kapakka aukeaa yhdeksältä ja menen sinne vessaan pesulle. Varaa mulla on yhteen kaljaan ja jos hyvin käy, Repe voi vipata velaksi muutaman.

Hyvää päivänjatkoa rouva!

- Pärjäillään!

Onneksi sataa räntää. Aina kun muistan Huskyn, en voi olla itkemättä. Saatanan täit saavat kyllä maanantaina sossun päiväkodissa kyytiä. Ajaiskohan Repe mun tukan klaniks. Ei millään kestäis odottaa huomiseen.

21 vuotta

Kaksikymmentäyksi vuotta. 21 vuotta ja nyt se on vihdoinkin ohi. virallisesti ja lopullisesti.

Omaisuudesta en halunnut yhtään mitään. Jätin hänelle kaiken. Lapset jäivät minulle. Tosin vanhin on jo kaksikymmentä, muta asuu edelleen luonani. Nuorempi on vasta neljäntoista.

Turpiin tuli vähintään kerran viikossa. Miten se putki sitten sattui miehelle jäämään päälle. Kollegat poliklinikalla eivät koskaan kyselleet mitään mustista silmistä, haljenneista huulista tai käsivarsien ruhjeista. Selän takana varmasti juoruiltiin.

Vapaus. Istun ensimmäistä kertaa ravintolassa yksin, baaritiskillä. Syntisen kutkuttavaa. Ihana mies tarjoaa drinkkejä ja kuuntelee. Tuntuu siltä, että hän on ainoa ihminen maailmassa, joka kuuntelee minua. Hän on sympaattinen, ohimoilla hieman harmaata. Kädet ovat lämpimät ja pehmeät.

Viimeinen bussi meni. Otamme saman taksin. Yömyssy, se oli yhteinen sopimus. Napsautan valot päälle ja ovi kolahtaa kiinni.

Herään lattialla. Kasvoihin sattuu ja käsi on tunnoton. En näe kunnolla, mutta eteeni on aseteltu huolellisesti veriset alushousut.

Nelinkontin

Pengerkadulla huojuu vanhus nelinkontin. Pallohelmet ja käsirenkaat kilisevät asfaltilla.

Tiedustelen hänen vointiaan. Puheesta ei saa mitään selvää. Ulkoisia vammoja ei näy. Kädet ovat hieman ruhjeilla. Asfaltti-ihottumaa. Mummohan on kännissä kuin käki.

Nostan hänet ylös ja saan mongerruksesta ongittua osoitteen selville. Lähden taluttamaan häntä kotiinsa tai osoitteeseen jonka hän antoi. Matkalla soitan poliisille, varmuuden vuoksi. Olisiko sittenkin parempi, että he tulisivat hakemaan vanhuksen säilöön.

- Ei, ei... viekää kotiin vaan, jos suinkin ehditte ja jaksatte. Kiitoksia teille viitseliäisyydestä.

Seuraavana päivänä luen lehdestä, että kerrostalopalon aiheutti hellalle kärähtänyt paistinpannu. Palossa menehtyi yksi asukas, vanhempi nainen. Palomestari arvioi, että vanhus oli mahdollisesti ollut vahvassa humalatilassa. Omaiset kertoivat, että hänen dementiansa oli edennyt pitkälle.

Kasinoäiti

- Äiti tässä hei!

Kuulen naisäänen puhuvan puhelimeen.

- Äiti jää nyt ylitöihin...tämä on todella tärkeä kokous.

Kuulen kuinka nainen sytyttää tupakan ja vetää syvään henkeä. Kitkerä haju luikertelee iholleni. Hän rutistaa tyhjän askin ja heittää sen roskakoriin. Nainen naputtaa kynsiään rytmikkäästi altaiden marmoritasoon. Olen hiljaa ja kuuntelen.

- Soita isälle ja pyydä rahaa...menette vaikka yhdessä pizzalle. Mennään me sitten huomenna yhdessä vaikka uimaan. Sovitaanko näin? Haluat uuden pelin? No, ostan sen huomenna, sopiiko...

Takkini rojahtaa lattialle. Kiroan hiljaa mielessäni. Vessassa on hiiren hiljaista.

- Äidin täytyy nyt lopettaa, kokous alkaa. Hei hei kultanuppu.

Klik. Puhelu katkeaa. Korkokengät kiirehtivät ovesta ulos hälinään. Tulen eriöstä ulos ja pesen käteni.

Katselen lopun iltaa helmileidiä, joka pelaa rulettia. Hän humaltuu jokaisella pyöräytyksellä hiukan lisää.

Vieraita Latviasta

Siinä he taas ovat, Vaasanaukiolla, pitkine hameineen ja rääsyineen. He kulkevat kaupasta kauppaan ja varastelevat hiustenhoitotuotteita, grillikylkeä, paahdettua broileria, olutta, juustoa ja hygieniatuotteita. Aukiolla käy kauppa vartijoiden selkien takana. Iltapäivään heränneet juopot ja nistit ostavat aamupalaa, olutta ja kylkeä pilkkahintaan.

Rouvat kiirehtivät myymöttömät tuotteet vilhovuorenkadulla odottavaan mustaan bemariin, jossa on Latvian kilvet. Tuimailmeiset miehet seuraavat kuinka naiset lastaavat hameen helmoista tavaraa auton takapenkille. Naiset jatkavat kierrostaan. Käymättömiä kauppoja on vielä muutamia. Kikkaratukkainen pieni tyttö iloitsee ja kolistuttaa shampoopulloa auton ikkunalasiin ja vilkuttaa minulle. Hymyilen ja vilkutan takaisin. Etupenkillä istuva mies läimäisee tyttöä kasvoihin. Suu vääntyy mykkään itkuun. Mies mulkaisee minua ja tuijotan takaisin.

Naiset palaavat autolle ja he työntyvät takapenkille. Musta bemari kiihdyttää pois ja tyttö vilkuttaa minulle takaikkunasta. Vilkutan takaisin.

Puhallettava ystävä

Minä olin vilkas lapsi. Pitkäpinnainen äitini pelkäsi minua. Kiukkukohtaukseni saivat porraskäytävät soimaan helvetillistä sinfoniaa. Minua ei pidätellyt mikään eikä kukaan.

Hän yritti hakea apua raivonpuuskiini. Lääkäri totesi, että pojat ovat leikeissään hieman raisumpia kuin tytöt. Kyllä tuo vaihe menee itsestään ohi, äidilleni sanottiin. Hän ei enää koskaan hakenut minkäänlaista apua miltään taholta.

Ainoa asia, jonka parissa olin rauhallinen tuntikausia, oli matematiikka. Istuin hiljaa ja laskin. Koulu meni heittämällä läpi. Naureskelin idiooteille luokkatovereilleni, kun he pänttäsivät yksinkertaisia kaavoja.

En juurikaan viitsinyt näyttäytyä koulussa enkä käydä tunneilla. Niillä ei ollut minulle mitään haastetta tai uutta tarjottavaa. Poissaoloihini ei puututtu, koska kenenkään ei tarvinnut kohdata raivoamistani. Kukaan ei kyseenalaistanut tekemisiäni, koska olin lahjakas. Sain hyvät arvosanat ja opiskelin yliopistossa fysiikkaa, kemiaa ja matematiikkaa.

Osakuntabileiden jälkeen menin kurssikaverin kanssa grillikioskille. Hän ryhtyi laskuhumalassa vinoilemaan habitukselleni. Silmissä sumeni ja havahduin siihen, että käteni kuristivat kaverin kaulaa sormet valkoisina. Kourani lukittuivat hänen kurkkuunsa, kuin pihdit. Katsoin kuinka hänen kasvonsa muuttuivat sinipunaisiksi ja silmät tapittivat minua lasittuneina. Irvistykseen vääntynyt suu haukkoi henkeä. Elämä valui hänestä ulos. En voinut lopettaa. Kuului rusahdus. Aivan kuin kuiva oksa olisi rasahtanut poikki.

Istuin linnassa taposta kuusi vuotta. Linna ei sopinut minulle. Asun nyt kadulla. En halua yhteiskunnalta yhtään mitään. En nosta sosiaalikorvauksia, en ole työttömyyskortistossa, en käytä terveyspalveluita. Minua ei ole olemassa.

Yritän hillitä raivokohtauksia ja välttää ihmiskontakteja. En halua joutua takaisin vankilaan.

Ainoa ystäväni on puhallettava nukke. Usein istumme iltaa Suomen Akatemian portailla ja kuuntelemme yhdessä patteriradiota.

Ihmisten tuijotaus ärsyttää.

Laatukuppila

Mä en oo koskaan tehnyt töitä. Oon pikkuskidistä asti asunu laitoksissa. Lastenkodista lensin suoraan Sörkkään lusimaan ja sieltä kadulle. Linnaan, kadulle, linnaan, kadulle. En mä mikään paha kundi oo, ihan snadeja rötöksiä duunailin. Sit mä sain Diakkarista kämpän. Mä oon kohta kuuskyt vee ja kadulla on galsaa. Ei sitä jaksa, vanha ihminen. Sossu stikkaa vuorafyrkat. Ei paha. Talkkarit tai oikeestaan vartijat pitää järjestystä talossa. Himaan voi kontata vaikka nelivedolla, kunhan on hiljaa. Tosin konttaan jo Vilhovuorenkadun ja Hämeentien kulmassa. Kurvin grillillä oon istunu pää auki monta kertaa.

Mun kantamesta on Vilhovuorenkadulla. Omistaja myi sen. Saatana. Siinä meni mun perhe. Nyt sen omistaa tyyppi, joka ei päästä meitä sisään. Me ollaan pidetty pystyssä sitä pesää kymmeniä vuosia. Tää uus jannu yrittää tehdä siitä laatukuppilan. Olutta, pizzaa ja kebabia. Jep jep, Sörkän laatua. Kohta on kuppila nurin, jos on noin saatanan niuho asiakkaiden suhteen.

Mä tulen tähän ovelle joka päivä ja pääsen sisään, jos on ollut surkea myynti. Naurattaa, kun mun frendit sittaa samoilla paikoilla niinku aina ennenkin. Saahan sitä laatukuppilasta haaveilla hetken verran. Niin se edellinenkin omistaja teki.

Lapsitappaja

- Niko hei, tuo se iso karahka, tää hengittää vieä. Iske kovempaa! Ei se oo vielä kuollut, sehän sätkii vielä. Kato nyt, se yrittää nousta ylös.

- Niko, saatana, ota toi iso kivi ja murskaa sen pää. Miten niin et jaksa nostaa? Vittu, mä teen sen ite, väisty.

Raskas kivi nousee huterasti ilmaan ja rajusti paiskaamalla kallo rusahtaa rikki.

- Nyt se vasta kuoli. Niko, sä olet luuseri ja vitun nyynä.

Maassa retkottaa kuollut kani. Läheisen puun juurella makaa sammunut mies. Lapset kävelevät iloisesti nauraen miehen luo.

Pisto

Aika usein, tai oikeastaan aina, kuljen terä taskussani. Se on todella hieno Rosellin taittoveitsi. Ulkopuolelta se näyttää viattomalta metallinpalalta, teräslistalta tai rakennussarjan osalta. Isäni sanoi sen olevan kallis, hintansa väärti ja ikuinen. Se on isän perjuja, eikä kyseistä mallia enää valmisteta. 

En tiedä miksi se on minulla aina mukana. Terä on juuri sellainen, että sen voi nopeasti tuikata varoittamatta vastaantulijaan ja jatkaa tyynesti matkaansa. Pistetty ei tajua asian vakavuutta, ennen kuin on myöhäistä. Siinä ajassa ehtii kävelemään kauas. Onneksi olen tavallisen nyynän näköinen, eikä kukaan kiinnitä minuun huomiota. Urpoudestakin on siis hyötyä, kun muistaa liikkua rauhallisesti ja kiihkottomasti. 

Pistohaavan vakavuutta on vaikea arvioida silmämääräisesti. Iho yleensä sulkeutuu piston jälkeen ja ulkoinen verenvuoto on minimaalista. Lähes poikkeuksetta kyseessä on sisäinen verenvuoto. Haava pitäisi revidoira ja vammautunut kudos poistaa terveeseen kudokseen asti. Tervettä kudosta avataan, jotta happimolekyylit estävät bakteerien bakkanaalit. Ellei näin menetellä anaerobit eli hapettoman tilan bakteerit alkavat jylläämään jo kuuden tunnin kuluttua pistosta. 

Yhden ainoan kerran poliisi pysäytti minut kadulla ja kyseli olinko havainnut lähistöllä mitään epäilyttävää toimintaa. Kerroin, etten ollut havainnut mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Puhuin siis totta.

Elämältä odotan, että saan lääkiksen opintoni päätökseen ja hyvän viran. Olisi kivaa perustaa perhe. 

Takiainen

Sporassa ainoa tyhjä paikka on juopon vieressä. Istun siihen. Vastapäätä tapittaa kaksi kuuden korvilla olevaa räkänokkaa. Turisteja. Ovat menossa lintsille, mutta istuivat selät suorina kuin kirkossa. Vanhemmat ovat siirtäneet omat pelkonsa Helsingin vaaroista lapsiinsa.

Juoppo: Ei pitäis juoda lasten nähden, mutta otanpa huikan.

Minä: Se on sinun valintasi.

Juoppo: Mitä noista lapsista tulee isona?

Minä: En tiedä, koska he eivät ole minun lapsiani.

Juoppo: Mikä susta tuli isona?

Minä: Enkeli.

Juoppo: Miten toi pitäis tulkita?

Minä: Voit tulkita sen miten haluat.

Juoppo jää seuraavalla pysäkillä pois. Räkänokat tuijottavat minua silmät suurina. Jojo valuu ylähuulelle. Ojennan nenäliinan.

- Niistä tuohon reippaasti.

Poika niistää päristäen nenäänsä ja sulloo räkäliinan taskuunsa. Käytävän toisella puolella istuu äiti ja katsoo minua tutkivasti. Hänen suunsa on kuin kiireesti kokoon kursittu suuri räikeä haava. Kireiden huulten välistä hän pinnistää kiitoksen. Hymyilen.

Kumimorsian

Mä olin venannu vuoden sitä tapahtumaa. Ostin halvan lennon ja pistin kamppeet kassiin. Jengiä oli marssimassa 20 000 naamaria, satoja tuhansia ihmisiä bailaamassa, chillaamassa ja imemässä atmosfääriä. Veikattiin, että sinä vuonna osallistujien määrä ylittäisi miljoonan. Mainostajien unelma. Eipä ihme, että mersu, ikea, ford ja futisliitto olivat satsanneet raskaalla kädellä tukiaisiin.

Oli helvetin kuuma. Aurinko paahtoi pistävästi. Ahtauduin kumipukuuni. Onneksi mukana oli pari ylimääräistä talkkipurkkia. Ulos ja baanalle. Bongasin tuttuja ja ujuttauduin meseen. Hyvät bileet. Ei mitään rähinää. Kaikein ikäiset ja väriset samassa veneessä.

Sit mä pyörryin. Totaalinen tiltti. Eräs nainen oli riisunut naamarin ja puvun yläosan pois ja kaatoi vettä päälleni ja läiski napakasti kädellä välillä poskille. Taju palasi pätkittäin. Join vettä pienin kulauksin. Vittumaisen huono olo. Ambulanssia ei enää kuulemma tarvittu. Lämpöhalvaus...se oli sen naisen diagnoosi.

Nyt siitä episodista on tasan vuosi. Kai se oli rakkautta ensi silmäyksellä tai kohtalon oikku. Nyt me olemme taas samoissa bileissä ja menossa naimisiin.

Tosin morsian ei pukeudu valkoisiin.

Kukkahomma

- Taisto, Taisto...oota vähän. En mie jaksa. Tää säkki painaa ku synti.

- Akka hilijaa! Mie kaivan vielä muutaman ja kyllä sie jaksat sitä perkeleen säkkiä raahata.

- En mie jaksa ennää yhtään tätä touhua. Sie saat kantaa ite säkkis.

- Saatanan natku. Tule sitten ite kaivamaan näitä perkeleen juurakoita. Kyllä tämä on kuule miesten hommia. Akat kantakoot säkkejä.

- Myö jäähään vielä kiinni tästä. Kyllä se huomataan, kun melekein kaikki alppiruusut on häviksissä. Et kai sie koko yötä aio täällä olla? Minnuu ainaki väsyttää.

- Ole sie hilijaa. Huomenna saahaan torilla näistä hyvät rahat. Kyllä se kaupungin puistoyksikkö on sen meille velekaa. Eläke on niin helevetin pien, ettei sillä elä kukkaan aikunen immeinen. Kissalle korkeintaan silakkata.

Suoramyyntiä

Joskus täytyy saada pikana massia. Onneks mä oon siistin beibifeissin näköinen ja sain duunin hyvään lafkaan. Duunailen tukussa varastohommia neljän kuukauden koeajalla.

Kärrään kollikaupalla kamaa myyntiin. On helppo nakki jemmata kuormasta sitä sun tätä haalareihin.

Kurvissa kierrän räkälöitä ja myyn käännetyt tuotteet alehintaan. Mun myyntislogan on: "Kylmäketju ei ole katkennut missään vaiheessa". Poron sisäfileet: 7e. Mustaleima emmental (kilon köntsä): 5e.

Pahimmat deekut eivät osta mitään vaan pistävät senkin rahan halpaan kaljaan. Mitä ne syö?

Mut yleensä käy flaksi. Räkälään tulee tursiti ja saan kamat myytyä sille. Kyllä tällä palkanlisällä rahat aineisiin saa.

Täytyy vain pitää huoli siitä, että kääntää tarpeeksi pieniä määriä tavaraa, siihen ei kukaan kiinnitä huomiota. Normaalia varastohävikkiä.

Kyyditys

Mä istun kapakan punanahkaisella venähtäneellä Chesterfield -sohvalla. Vedän kaksin käsin GT -paukkuja naamaani. Tuikkasin satasen tipin tyhjään lasiin, eikä tarjoilija kysele yhtään mitään. Kaikki on ostettavissa

Sohvapöydällä vilkkuu kolme kännykkää samaan aikaan. Kaikista on ääni pois. Saatanan vilkkuvat joulukuuset. Vilkkukoot. En vastaa. Kaivan povarista neljännen kännykän.
- Jaska, Jaska hei....mua parempaa kaveria sulla ei voi olla. Mä oon sulle lojaali, aina. En mä vittu voinu muuta, kun ne saatanan kaapit kepitti mua. Sulle mä kuitenkin oon lojaali...

Puhelu katkeaa.

- Ege, Ege hei...mä oon tosi kusessa. Mä vedin välistä ja voisin saman tien hypätä parvekkeelta alas. Voisin valmiiks kietoutua lakanaan ja hypätä. Tai vetää överit pikana. Mä oon deeed määän. Ei saatana, tästä mä en selviä. Mä luulen, että ne tietää missä mä olen. Mä oon jo kuollut. Sano mutsille, että mä lähdin komennukselle ulkomaille....

Puhelu katkeaa.

Ryystän paukkua. Tuttavallinen käsi paukauttaa olkapäälle napsahtavan tervehdyksen. Siinä ne sitten ovat. Enkelit. Sliipatut bisnesenkelit. Pukinparta ottaa kaikki kännykät. Geeli putsaa paukkulasit, pyyhkii rätillä pöydän ja sohvan. Näyttää varmaan siltä, että tyypit taluttaa kännikaverinsa kotiinsa huilailemaan.

Pukinparran housunkauluksesta pullottaa mutka. Kyllä sen huomaa, jos osaa katsoa.

Yritän vielä vikistä kadulla armoa ja vedota perheeseen. Miehet työntävät meikäläisen punaiseen urheiluautoon. Viimeinen matka, suussa maistuu rauta ja suola. Ikkunaan noroilee pisaroita.

Kapakan ikkunasta tuijottaa suoraan silmiin vanha nainen. Se kirjoittaa vihkoonsa jotakin ylös ja nostaa peukalon pystyyn. Juuri ennen kuin käännytään Hämeentielle näen, että nainen puhuu kännykkään.

Vieläkö tähän tilanteeseen joku ehtisi puuttua?

Töömees

Mä tulin tänne Soomeen töömeeheks yhelle töönandjalle. Töönandja maksoi palkan aina suoraan käteen päivän päätteeksi. Tuskin se mitään virallisia lappusia täytteli meidän palkoista. Rahaa tuli ja se riitti. Palkka ei ollut hyvä, mutta kyllä sillä kotopuoles armaalle talua ois laittanu.

Me asuttiin töömeesten kans internaatis. Olihan se hulinaa. Monta meestä samassa kortteerissa.
Tööpäivät olivat niin pitkiä, että kun palattiin internaattiin, me vain juotiin, pelattiin ja riehuttiin. Musiikki jumputti tärykalvoja mustelmille. Aluksi se olikin harmitonta.

Joku töömeehistä toi kavereitaan iltaa istumaan. Jollakin kelmillä oli naine mukana. Pelaaminen meni krediitin puolelle ja se kelmihän oli valmis antamaan rahaa. Raha, naiset, narkomaanit, kelmit...töömeesten internaatti oli kuin bordelli.

Tilanne riistäytyi käsistä yhtenä iltana, kun kelmi vaati saataviaan takaisin. Siihen maksuun olis mennyt koko palkka. Konflikti oli valmis ja löömingit täydessä vauhdissa. Hävitettiin kaikki mikä eteen sattui, autot, ihmiset, katki vaan.

Joku kutsui politsein paikalle ja kaikki muut karkasivat paikalta. Paha juttu, että minä jäin kiinni. Syytteinä oli vägivald, pahategu, lööming, hooraamine, politsein vägivalla tarvitamine. Töönandja oli paha ja sanoi, että minu karakteeri on kurjategija. Politsei potki minut maasta pois.

Nyt odotan tuomiota isamaas. Onneksi minu armas uskoo, että olen syytön.

Noloa

Mä juoksen treenisalille, niin kuin aina. Hyvä ja kevyt hiki pinnassa. Kadulla hoippuu siistin näköinen nuori kaveri vastaan ja pitelee rintaansa. Kysyn, että mikä on hätänä. Jannu ei saa sanaa suustaan, sheikkaa vaan. Naama punertaa ja kädet käy. Otan tyypistä kiinni ja yritän vaimentaa rojahdusta. Kundi lysähtää mun käsiin ja valahtaa katuun. Läpytän naamalle ja kiroilen. Et perkele kuole mun käsiini. Ei mitään reaktiota.

Soitan hätänumeroon. Käännän kundin kylkiasentoon. Yritän muistella, että miten ihmistä elvytetään...kolkyt painallusta ja viis puhallusta...ei jumalauta.

Kuluu ikuisuus. Ambulanssi tulee paikalle ja tsekkaa tilanteen. Kaveri nostetaan paareille ja kohta sitä remmitetään lautaan kiinni.

Ei vittu. Tyyppi sinkoutuu ylös jaloilleen. Ennen kuin kukaan tajuaa se saatanan räkäpää juoksee karkuun kuin jänis. Loikkii katua pitkin ihmisvilinään.

Jumalauta.

Mä siinä sitten selittelen niille ambulanssin tyypeille, että en mä tunne sitä tyyppiä. Nekin on ihan pihalla. Saan slaitisti vittuilua niskaani, vaikka syy ei ole mun. Käämithän niillä meni. Lanssi kaartaa pois paikalta. Mä seison ihmisjoukun keskipisteenä.

Noloa.

Kulkuset

Lyötiin kundien kanssa vetoa. Hämeentie päästä päähän ja perse ulos auton ikkunasta, kulkuset tuulessa viuhuen. Rundi päästä päähän, ei mutinoita.

Hintaa tuli pottiin 500 egee. Ei huono.

No meikä veti huosut pois ja perse takaikkunasta ulos.

Kaasu pohjaan ja Arabiasta kohti Kurvia. Ihmiset repes. Leuat putos maahan tai suu venyi korvasta korvaan.

Kurvin liikennevaloissa oli pakko pysähtyä. Yks vanhempi missi tuli ja tarras mun kulkusiin kiinni. Se nauroi räkäisesti, eikä päästänyt irti vaikka valot vaihtuivat. Liikenne seisoi. Jengi klimppiintyi tuijottamaan. Kytät tuli paikalle ja kaverit ryntäs autosta haneen. Vittu, miten noloa.

Mut vietiin putkaan vaikka vaadin päästä lääkäriin. Oli sillä missillä vaan niin paskaset kynnet.

Persettä en vilauta enää koskaan.

Nosturienkeli

25 vuotta mä olin raksalla duunissa. Pitkiä komennuksia ja vielä pidempiä päiviä.

Raksattiin Lintulahden kerrostalokompleksia helvetillisellä kiireellä.

Nostokurjen ohjaimissa on lähellä taivasta joka päivä. Homma on pilkuntarkaa työtä. Pienikin virheliike ja seuraukset voivat olla järkyttäviä. Ihan hyvin siitä maksetaan. Onneksi.

Tuli vaan tehtyä niin paljon töitä, että vaimo ja lapset lähtivät. Erossa en halunnut itselleni mitään. Kaikki meni. Eipä juuri pidetä minkäänlaista yhteyttä. Joskus soitellaan. Minkäs teet.

Juuri ennen lomia tuli pomolta kirje, että työsuhde päättyy tuotannollisista ja taloudellisista syistä.

Taivas putosi niskaan.

Vedin viikon kännit.

Yöllä kapusin kurjen ohjaamoon vanhalla rutiinilla. Eivät ottaneet viimeisenä päivänä kulkulupia eivätkä avaimia pois.

Tuijotin tähtiä. Täydellinen hiljaisuus.

Päässä humisee tyhjyys ja hyytävä viima.

Pyörittelin aikani kurkea ja mietin, että hyppäänkö. Lööpeissä: Nosturienkeli lankesi maahan.

Poliisit ja pelastuslaitos vilkkuivat maassa.

Mitäs jos pistäisi oman firman pystyyn. Ostaisin velaksi autonosturin.

Sammutan kurjen ja kapuan alas...rutiinilla.

Ei siitä onneksi isoa kohua syntynyt. Nyt mulla on oma autonosturifirma, mutta ei sillä lähelle taivasta pääse.

Femma

Mä kiidän Vaasankatua. Vihdoinkin joku kävelee vastaan.

- Anna kaks euroo.

- Miksi?

Toi saatanan paskiainen rupee jutteleen. Kello on jo vähän yli yks yöllä ja on vitun kiire.

- Mä tarviin matkarahat himaan.

- En usko, puhu totta.

Voi perse. Onkohan toi jeesustelija. Mä en kestä.

- No anna nyt se raha, mulla on kiire Kallion baariin. Se menee kohta kiinni. Mä tarviin sen rahan.

- Missä sä asut?

- En missään. Oon baareissa ja steissillä.

- Eiks sulla oo perhettä?

- Ei. Tytär otettiin huostaan.

- Yritäks sä jaloilles?

- En mä pysty.

- Yritä kelata, että mitä sä todella haluat. Tossa on sulle femma.

- Lapsen haluaisin takas.

- Et sä sitä tohon tilanteeseen saa.

- Niinpä. Mut kiitti hei femmasta. Moido!

Nyt on pakko juosta, baarissa tulee kohta pilkku.

Maahanmuuttaja

Tää on meidän perheyritys. Mä muutin tänne Vietnamista seitsemän vuotta sitten. Olin sen verran nuori silloin, että opin puhutun kielen melko helposti. Kirjoittaminen ei oikein suju, mutta koulussa siihen ei huomiota kiinnitetty.

On hirveen vaikeeta saada töitä, joten ryhdyin yrittäjäksi. Pistin baarin pystyyn. Hirvittävä paperirumba. Peikkobaarin liikeidea on halpa kalja. Häppärituoppi, iso kolmonen 2,50e. Baari on auki 9-22. Takuuvarma hitti.

Asiakkaat ovat peikkoja. Kaikkeen tottuu ja työtä täytyy tehdä. Katteet ovat pieniä, mutta ei tää mikään luksusmesta ole. He kantavat tänne eläkkeensä, sossurahat, omat ja varastetut. Se riittää mulle.

Tänäänkin peikot tappelivat siitä, että kuka on kulauttanut kenenkin tuopista. Kuitenkin ovat niin sekaisin, että tuskin pystyssä pysyvät. 

Keikkis esitteli keikattua maastofillaria. Kritisoi sitä, miten paskoja lukkoja myydään asiakkaille fillarikaupoissa. Keikkis ajaa vaappuen pois.

Anna polttaa pihalla shittiä. Peukalon kokoinen jointti. Se huojuu ja nauraa. Heiluu ja välillä pää kolisee rakennustelineisiin. Onneksi sen lapsi otettiin huostaan. 

Hopi retkottaa penkillä. Antaa nukkua, muuten tulee tappelu. Myöhemmin Ventti vie Annan ja Hopin lähipuistoon nukkumaan. Yöstä tulee kylmä. Ventti tulee vielä vetämään viimeisen tuopin. Se on kiitos siitä, että se roudaa näitä peikkoja baarista ulos. 

Pistän paikan kiinni. Huljautan tuopit huomista varten. Suljen oven ja lähden kotiin.

Vaimo ja poika nukkuvat. Poika saa kyllä opiskella otsa hiessä. 

Tehoraivari

Mä olin tsiigannut sitä vitun putkiraksataloo jo pitkään. Ja se saatanan kyylä päivysti eläkepäiviensä ratoksi siellä päivittäin. Iltaisin se ei naamaansa näyttänyt. Oli kuulemma saanut rengasraudasta polveensa.

Illalla ajoin mun romulla pihaan piripäissäni. Jätin sen käyntiin ja ikkunat auki...jotain tuubaa kuuntelin. Kyylä ei ollut postaamassa. Oli hämärää.

Näppärästi keikkasin raivaussahan sieltä rappukäytävästä. Ei halpis. Oleo-Mac 746T. Vitun kallis tehoraivari....melkein 500 egee. Kyllä siitä jotain saa.

Sit mä vaan unohdin, että mun auto pörräs siinä. Siihen se jäi. Joku siitäkin oli valittanut...tyhjäkäynnistä....hah.

Lähdin raivaussahan kanssa kävelemään Hesaria pitkin Flemarille. Sehän pörisi siististi kun vaan kahvasta väänsi. Ihan kuin Harrikka. Tai melkein...

Perkele, kun ihmiset hävis ympäriltä.

Saatana, että piti pöräyttää oma kinttu vahingossa säärestä poikki.

Joku sit soitti Lanssin paikalle.

Nyt mä sovitan uutta koeproteesia täällä inviksellä. Se on ihan suht hyvä.

Tynkää vaan juilii ikävästi.

Sossu

Avaan oven. Lompsin sisään. Odotan. On hiljaista.

Puhelin soi. Vedän pistokkeen irti seinästä.

Oveen koputetaan. Olen hiljaa. Pää pilkistää oven raosta.

- Odotatko vielä pienen hetken, kiitos. Nyökkään.

Juoppoja, hulluja, nistejä, pedofiilejä, raiskaajia, murhaajia, sadisteja, hakkaajia, psykopaatteja, vihaajia, köyhiä, työttömiä, sairaita, vanhuksia, syrjäytyneitä, päähän potkittuja, pudonneita, kaatuneita, huoltajuuskiistoja, sijaisperheitä...isä panee tyttärensä paksuksi. Raskaus keskeytetään. Äiti on juonessa mukana. Mistä näitä sikiää? Pahuus tulee esiin niin kevyesti vain pintaa raaputtamalla. Mitä tapahtui itsehillinnälle?

Avaan kassin. Siellä se nököttää. Pötkylä.

Tuijotan. Suljen kassin. Odottakoon siellä.

Pinna venyy vielä tuuman.

Oveen koputetaan. Kanslisti tuo paperinipun kouraani. Kone on kuulemma kaatunut.

Heitän oven raosta: Seuraava asiakas.

- Niin, kun mulla on edelleen se sama ongelma, että.....niinku, sillee...ja sit kävi niin, että...

Puhe kimpoilee avatusta ikkunasta ulos ja sekoittuu liikenteen meluun.

Onneksi minulla on iltapäivällä varattu aika psykiatrille.

Onneksi minulla on se pötkylä kassissa.

Onneksi minulla on itsehillintää...

Tohtori

Mä olen pieneltä paikkakunnalta kotoisin. Koko kouluikäni olin luokkani priimus. Vanhemmat iloitsivat, että heidän ainoasta pojastaan vielä kuullaan. Olivat ylpeitä ja kannustivat. Se tuntui hyvältä.

Muutin Helsinkiin ja etenin yliopistossa pikavauhtia. Kandi, maisteri ja suoraan väikkäriputkeen. Apurahat pyörivät ja pakkasin repuni ja suuntasin Ranskaan. Tohtoriksi väittelin Sorbonnen yliopistosta.

Siellä tutustuin mieheeni Alexiin.

Matkustimme Suomeen. Alex halusi tutustua perheeseeni. Teimme kotipaikkakierroksen. Äiti itki ilosta. Isä paukautti rehvakkaasti harteille, kyynel silmäkulmassa.

Saunottiin. Tuoksui savulta ja puupaljussa likoava koivuvihta toi lapsuuden mieleen. Kesäillat ja kuikat. Peilityyntä. Ikkunanräppänästä avautui näkymä järvelle. Oli peilityyntä. Nielaisin.

Toimin lauteilla tulkkina ja isä kysyi, että mikäs tämä Alex on miehiään.

Alex tarttui käteeni hellästi ja kertoi olevansa mieheni. Käänsin kaiken sanasta sanaan.

Isä meni mykäksi. Istui ja huljautti kiulusta vettä hikisille kasvoilleen. Vesinoro valui nenää pitkin pudoten parralle.

Täysi hiljaisuus.

Hän sanoi, että olisit edes murhamies, mutta tuommoinen homoperse. Saatanan saastat.

Äiti itki ja isä käänsi katseensa rantaruovikkoon, kun lähdimme.

Asumme Alexin kanssa Pariisin kattojen yläpuolella. Joskus lähetän äidille rahaa kirjekuoressa. Isä kun on sellainen kun on.

Helvetti

Mä sain hyvän opiskelupaikakan. Heti ekalla hitillä pääsin just sinne minne halusinkin.

Rakastuin. Opiskelu jäi slaitisti taka-alalle. Sen mimmin kautta tutustuin niihin tyyppeihin. Pörrättiin ja chillattiin kimpassa. Kyl mä tajusin, et ne vetää jotain.

Yksissä bileissä vedin lapun. Kävin vessassa kusella ja tuijotin ainakin tunnin partaani peilistä. Se säteili kaikissa sateenkaaren väreissä. Mageet neonvalot. Siistii. Kusikin oli kuin ilotulituskaari. Letkutin koko vessan.

Katottiin lätkää ja sit...kaikki näki sen saman. Lattia avautui ja suuri valopatsas nousi hitaasti aukosta. Meinas tulla paskat housuun. Ihan kankena joka jannu vetäytyi seinille. Se kesti ikuisuuden.

Näin päärautatieaseman kellon, vaikka Sörkästä on sinne ainakin about 2 kilsaa. Ihan pimeetä.

Aamulla rappukäytävässä pidin seinästä kiinni koko päivän. Edelleen mä näin sen vitun aseman kellon. Olin ihan varma, että ala-aulassa on helvetti. Helvettiin mä en halunnut.

Nyt mä oon menestyvän mainosfirman toimari. Mulla menee hyvin ja vaimo on raskaana. Joskus pössyteltiin yhdessä. Nyt kun on pulla uunissa sovittiin, että kumpikaan ei vedä yhtään mitään.

Elämä on mallillaan.

Joskun vanhojen frendien kans pössytellään, mutta sitä ei lasketa.

Kansalaisaktivisti

Mä bongaan miekkareita. En mä käy missään miiteissä, enkä koskaan kommentoi blogeissa tai palstoilla mitään. Mä seuraan niitä ja odotan, että missä on seuraavat säpinät. Mä venaan sitä adrenaliinia.

Mä ujuttaudun miekkariin sillee, etten herätä huomiota. Mul on aina naama peitossa. Mä valmistaudun huolella. Mulla on omat miekkarikamat. Takissa on paljon isoja taskuja, ketjuja, kiviä, lasia, nyrkkirautoja ja maihareissa on tietty steelcapit.

Suomalaiset on vitun luusereita. Blaa blaa blaa ja maailma pelastuu. Ei vittu vois vähempää kiinnostaa. Miekkareissa ei oo mitään munaa. Vähän käsirysyä ja sitten itketään kun poliisi oli tuhma ja pamputti.

Mieluiten reissaan euroopassa. Koneeseen en ota mitään kamoja mukaan. Ostan kaiken paikanpäältä. Berliinissä esimerkiks mä ostan miekkarikamat Bundeswehrin ylijäämistöstä. Siel ei ihmetellä, et mihin ja miks mitäkin tarvitaan.

Ihan vitun sama, että missä leirissä rähinöi. Oikeisto tai vasemmisto, aivan sama, kunhan tappelusta saa kunnon kiksit. Ja siellä sentään todella tapahtuu. Ihmiset ei oo mitään lampaita.

Provosointi on taidetta ja se pieni napsahdus sopivassa hetkessä räjäyttää koko potin.

Pistoolia mulla ei ole. Se olis liian suuri riski. En oo koskaan jäänyt kiinni. Täytyy osata lähteä ajoissa veke. Sekin on taitolaji, koska aina tekis mieli jäädä viel vähäks aikaa. Itsekuria pitää olla.

Kolhut mä paikkaan itse.

Ja taas nettiin seuramaan palstoja. Blaa blaa blaa ja maailma pelastuu.

Kun mä täytän 18 v mä liityn muukalaislegioonaan.

Kosto

Mä rupesin vetään kamaa varmaan ylä-asteen seiskalla. Välkällä vedettiin liimaa roskakatoksen takana. Ihme sävärit. Liimoissa tajusin, tän maailmankaikkeuden kuvion. Tää avaruus jotekin pyörii sellaisten voimien avulla, etten oikein osaa selittää sitä. Semmoset henget piti näitä planeettoja radallaan. Jotain todellista siinä kai oli. Sillee, et mä oon osa sitä voimaa. Totuutta.

Siitä lähtien mä vedin kaikkee, mitä käsiini sain ja mulle tarjottiin. Mä hain sitä fiillistä, että mä olisin taas osa sitä voimaa.

Mutsi kuoli. Me oltiin faijan kanssa kahdestaan. Ei se oikein osannut olla mun kanssa. Se teki paljon duunia.

Onneks mulla oli kaverit. Haban kanssa kasvettiin kimpassa. Heitettiin keikkaa ja vedettiin kamaa. Kämppä oli karsee luukku. Häätö oli päällä, mutta me vaihdettiin lukot.

Haban veli on jehovalaisia ja se yritti aina käännyttää meitä ja rukoilla meidän puolesta. Joo joo. Onneks se toi aina kassillisen safkaa. Ei se koskaan rahaa antanu. Kai se oli sen Jeesusjuttu.

Saatana, että piti kierrättää niitä vitun paskasia ruiskuja ja neuloja. Eihän niitä kukaan jaksanu uusia laskuissa hakea tai putsata niitä.

HIV ja hepa.

Yks luukun huora tuli paksuks ja se väitti, että se on mun itu. Vittu se ämmähän nai kaikkia, jos sai vähänkin aineita.

Mä olin varma, että sen muijan pani paksuks Haba. Ja Habalta varmaan sain sen vitun HIVin ja hepan.

Mua vitutti. Paras kaveri oli paskiainen. Mä rupesin kamapäissäni seuraileen Haban veljeä. Kerran kun se tuli Sörkän salista iskin sitä paskasella piikillä kaulaan. Huusin, että toivottavasti tarttui ja nyt sä sitä Jeesustas tarvit, enemmän kuin koskaan. Hommia Jeesukselle. Nauroin niin, että kuset tuli housuun.

Se oli mun kosto.

Vittu, että mä olin niin saatanan tyhmä. Idiootti paska kusipää. Paranoidi skitso. Kadun ja häpeän sitä oikeesti. Sehän oli hyvä ihminen.

Mä olen nyt kuivilla, mutta Haban veli on hirveessä koukussa. Kävelevä zombie. Se on nykyään piritorin jeesus.

Haba on siitä asti etsiny mua. Tappotuomio mulle. Mut ei se mua löydä. Mä olen nyt Nuorgamissa.

Kissanainen

Ai vittu. Se oli vetävän näköinen nainen. Kaunein johon koskaan olin törmännyt. Jokaisen bilemestan ja äijän kaataja. Mustissa PVC-kledjuissa se sai kaikki polvilleen. Sillä oli karismaa.

Ja sit se saatana kiinnostu musta. Joo joo, totta. Olin ihan pihalla. Leikittiin kissaa ja hiirtä monta kuukautta. Kaikki luuli, että meillä on rankkaa sutinaa.

Kyl se vittu osas kiusata. Välillä luulin, että kyrpä lentää omille teilleen, kun panetti niin perkeleesti.

Kyllä mä tiesin, että se oli transu.

Mulla vaan on niin perkeleen pieni muna, että mä en koskaan kehdannut mennä sen kanssa loppuun asti.

Sitä mä kadun.

Varsinkin kun se mun kissanaiseni meni ja tappoi itsensä.

Metallimaratooni

Tätä mä oon venannut vuoden. The Unholy Alliancen metallimaratoonia jäähallissa. Kuuden tunnin setti täyttä tavaraa. Lamb of god, In Flames, Children of Bodom ja SLAYER. Jes.

Viime kesänä otin molempiin käsivarsiin megalomaaniset Slayer arpitatskat. Ihan törkeen suttusta puuhaa, ihan ku joku psykopaatti olis yrittänyt tappaa mua hitaasti kiduttamalla.

Väillä vedin viskihuikkaa. Pete kuvasi sessiot. Sairasta kamaa.

Viiltohaavoja pidetään mahdollisimman pitkään auki ja niistä tulee siistin näköiset. Pieni tulehdus pitääkin ne mukavasti auki ja välillä täytyy venytellä haavoja. Rupi pitää poistaa päivittäin. Haava pysyy auki hammastahnalla, sitruunahapolla tai viinietikalla. Ranteesta kynärvarteen yhtä kidutusta. Hammasharjalla voi harjata haavan suuntaan. Takuuvarmasti rupi lähtee.

Jälkihoito sattu ihan perkeleesti, mut mä kestin sen. Nyt ne on parantunu ja vitun siistin näköset. Hoidin ne niin hyvin kuin pystyin. Kaverit piti pimeenä, mutta kunnioitus nousi pari pykälää. Ei ne voi olla tsiigaamatta mun käsiä.

Setti alkaa ja lämppärit kuunnellaan baarin puolella. Vedetään viskiä ja shotteja. Lamb of God...valutaan kaukaloon moshaamaan. Mosh pitissä vedetään death wallia. Vittu mikä tunnelma. Korvissa suhisee ja mikään ei satu.

Lisää shotteja tiskillä. Slayer tulee kohta lauteille. Kliimaksi...venataan ja vedetään kaksin käsin. Diivat antaa odottaa itseään.

Sit tulee taas se laulu. Se pakollinen ja pidäkkeetön. Pakko laulaa täysillä ja kirkkaasti. Akselin ja Elinan häävalssi. "Kauan katsoin sinua syvälle silmiin, kauan katsoin, katsoin ja ajattelin. Kenties kerran vihille käydä saamme"....ei jumalauta. Mul on viidentoista vuoden koulutus klassisessa laulussa ja aina tää saatanan episodi. Kaverit katos. Ne katoo aina tässä vaiheessa.

Slayer on soittanut settinsä. Jengi valuu jäähallista ulos tasaisena virtana. Mä laulan, kunnes poke taluttaa mut ulos ovesta. Vissiin liikaa viinaa.

Seksi

Kaksi naista astuu koirapuiston portista sisään. Suuri vinttikoira laukkaa tekemään tuttavuutta. Naiset lepertelevät ja rapsuttavat harmaata turkkia.

- Voiko tänne tulla ilman koiraa, toinen naisista huikkaa minulle.

- Toki voi, jos ei pelota.

- No kun puistoon ei ole vielä tuotu muita penkkejä ja tääl on tää pirttiryhmä. Kaupungin touhuja.

Naiset asettuvat pirttipöydän ääreen ja korkkaavat siideripullot auki. Toinen rapistelee tupakka-askia auki. Imaisee pitkät savut hartaasti ja kulauttaa pullosta huikan. Naiset paistattavat kevätpäivää. On kirkasta. Kuuntelen jutustelua kohteliaan matkan päästä.

- Raunokin sitten kuoli.

- Niin teki. Oletko sä rikki?

- No en erityisemmin, mutta kyllähän se aina heilauttaa.

- Mites teillä viimeaikoina meni? Vieläkö se jaksoi väkisin...?

- Sitä samaa. En viitsinyt tehdä asiasta numeroa. Helpommalla pääsin. Ihan kuin olis lasipurkkia suudellut. Saatana, että se oli siinä niin pökkelö. Näyttikin ihan nahkiaiselta. Ei se koskaan tajunnut seksistä mitään.

- No yrittikö se edes?

- Kai se parhaansa yritti opetella. Mutta ei sillä ollut koskaan sellaista tilannetajua ja herkkyyttä.

- Sääli.

- Kasto, pisto ja ravistus. Aina sama kaava. Kerran kuussa, saunan jälkeen. Ei se koskaan klitoriksesta eikä g-pisteestä mitään oppinut. Ei koskaan.

- Miten sä jaksoit?

- Vähän niin kuin kaupassa kävis. Pakkohan siellä on käydä kauheessa ruuhkassa ja kiireessä. Helpottaa kun pääsee kassalle ja ovesta ulos. Rutiinia. Smmoista se oli se meidän seksi.

- No, se on nyt ollutta ja mennyttä.

Naiset skoolaavat pullojensa kanssa ja pian toinen tokaisee, eikähän lähdetä kotiin ruoanlaittoon.

Toinen rouvista tarttuu kävelykeppiinsä ja toinen tukee itseään rollaattoriin. He kävelevät varovasti vaappuen koirapuiston portista ulos.

Hymyilen. Kaksi leskenlehteä pilkistää kallioleikkauksesta.

Tammerkoskesta!

Istutaan rapsalla. Kahvinkeitin roplattaa. Täyteläinen tuoksu. Suut napsuvat odotuksesta. Pöydällä on valokuva. Duunikaveri lähettää siinä aurinkoiset terveiset Tammerkosken sillalta. Sil on viikon loma ja se meni Tampereelle. Hyvä digipokkarikuva.

Osastonhoitaja vetää oven perässään kiinni ja sammuttaa radion. Se pyytää hiljaisuutta.

Se kertoo ääni väristen, että duunikaveri löytyi viikonloppuna Tammerkosken sihdistä.

Itsemurha.

Tuijotan pöydällä olevaa valokuvaa. Kahvinkeitin vetää viimeisen loppukorahduksen. Ei ole mitään sanottavaa.

Huora

En mä oikeastaan pidä itseäni huorana.

Kaikki alkoi silloin joskus, kun yks proffa vei mua bileiden jälkeen himaansa.

Panon jälkeen se antoi taksirahaa, himamatkaa varten. Helppo nakki.

Sana lähti kiertämään ja mul on tyytyväinen asiakaskunta. Ihmiset haluaa huoralta outoja juttuja. Niinkuin se yks pappikin. Ite en oo kinky, mutta kyl sekin sujuu, jos hinnasta sovitaan.

Oon mä tienny tästä jo aika kauan. Se tuli ilmi yhden visvasyyläkeissin yhteydessä. Sukupuolitautien polilla otettiin samalla koko setti.

Jep, HIV postitiivinen.

Mut ei siihen enää kukaan kuole.

Bisnes pyörii edelleen. Sen verran hyvä runko mulla on ja aina nousee. Jos hoito haluaa ilman kumia tai jotain extraa. Se on sen oma valinta.

Lävärit

Otin lävärit. Ranteeseen ja niskaan. Helvetin makeet. Putsailin ja rassailin ohjeiden mukaan. Siistii. Ei mitään tulehduksii.

Mutsia piti lepyttää . Siivoilin ja olin himassa. Silti se murjotti varmaan kaks viikkoo. Naama oli ku norsun vittu. Skitsot duunikaverit löi vettä myllyyn. Saatanan antennipäät.

Jäkä jäkä, mäkä mäkä.

Sit se rauhottu.

Mentiin Tompan kans chillaamaan. Uus mesta. Khuulii biittii. Otin parit napit ja laput. Tutut tarjos. Vedettiin aamuun asti.

Raotan silmiä.

Mutsi.

Se viskaa sihisten lävärikorut mun naamalle. Ei puhu mitään. Tuijottaa. Tosi myrkkyä.

Olin koomassa repinyt molemmat lävärit päreiks. Joku oli soittanut ambulanssin.

Kauheet kääreet.

Yöllä hiivin vessaan. Avaan siteet. Miltäköhän nää arvet näyttäis?

Ränni

Ajetaan Niken romulla Kallioon. Nikke vetää liian lujaa kanttariin. Rotvalli saa auton hyppäämään. Päät kolisevat.

Auto käy. Nikke juoksee Tokan linjan Vinkin ovesta sisään. Pudottaa tiskiin muovikassillisen käytettyjä ruiskuja ja neuloja.

Virkailija antaa samanlaisen satsin uusia ja puhtaita tilalle. Nikke istuu autonrattiin.

Vedetään ränniin heti siinä kadunkulmassa.

Oluthuone Poirotin terden vanhat kävyt lipittää belgialaista. Kyyläävät pahalla silmällä.
Nikke painaa kaasun pohjaan ja heilutamme mennessämme.

Aina auki

Onneks Kurvissa moni kapakka avaa ovensa yhdeksältä aamulla. Joissakin paikoissa kaljaa saa piikkiin. Tai kaverit lainaa. Omistaja pyörittää pientä käteisluottobisnestä. Pienellä korolla.

Joskus ei pääse mihinkään sisälle. Kukaan ei lainaa. Tai on porttari päällä.

Onneks puistobaari on aina auki. Aina siellä Valan portailla joku istuu ja pullo kiertää.

Pientä riitaa tulee silloin tällöin. Lähinnä huikan kestosta. Ripa sai kerran puukosta. Ei se ollut kovin syvä pistohaava.

Aamuauringossa tässä on oikein mukavaa. Lähikaupasta Ripa käy kääntämässä makkaraa. Se on siinä hommassa hyvä. Syödään ja juodaan. Ihan kuin oltais piknikillä.

Tähdet

Venailen kamuja. Kirkasta. Kevään ekat lämpimät raottaa verhoja. 10 plussa mittarissa. Slaitisti huono olo. Tuijotan lukkoa.

Ovikello soi. Moi.

Kaverit putoavat sohvalle. Taskuista kaivetaan pöydälle jakoon parempaa oloa.

Lämmintä bisseä. Jääkaappi on rikki. Pamiliuskoja ja joku oli rullanut siskonsa barbit.

Venataan.
Ylös ja ulos. Sporalla Punavuoreen. Räkätetään ja mölistään. Päästä päähän, huonoa läppää. On kuuma.

Pikkuräkälässä saadaan fatwat päälle. Tää on hei Suomi!

Kolistaan takaisin Kallioon. Porttari Nalleen. Terassi kaatui vahingossa.

Kallion kirkon pihassa krusifiksin ketju katkeaa.

Vyörytään Tauno Palon puistoon. Maataan äksänä nurmikolla. Tuijotetaan Lintsin ilotulitusta ja lopulta tähtiä. Aikaa ei ole.

Aamulla nurmikko oli kuollut altamme.

Onni

Aamuraportilla yökkö selostaa yön saldoa. Osastolle tuli eilen illalla kaksi uutta suikkarikeissiä.

Parikymppinen tyttö viilsi ranteet auki. Kaivoi vasemmasta kädestä saksilla jänteet esiin ja katkoi ne poikki. Onneksi mikrokirurgi sai hermot, suonet ja jänteet kursittua kokoon.

Viisikymppinen taiteilija veti syanidia ja ampui itseään haulikolla päähän.

Rekyyli potkaisi niin rajusti, että haulit..... veivät vain kasvot.

Aivot jäi, onneksi.

Ryystän kahvia. Raportin jälkeen lähden vaihtamaan siteitä.

Potkut

Mies sai potkut palokunnasta.

Ei se koskaan ole kertonut, että mitä siellä laitoksella oikein tapahtui.

Se sai töitä vahtimestarina yhdestä pienestä museosta.

Niiden potkujen jälkeen se on ollut kamalan kireä. Täysin mykkä.
Aina kun se tulee kotiin, mukana tulee myös raskas ja painostava tunnelma.
Tai jos mies jotakin puhuu, se on sellaista pidäteltyä vihaa. Sihinää.

Ihan kuin se joutuis koko ajan hillitsemään itseään.

Sen viha kuitenkin täyttää koko kodin. Ei sitä pysty peittämään.

Pahinta on kun vauva huutaa. Mies ei kestä sitä. Se peittää lapsen hampaattoman suun kädellä. Vauva huutaa vielä enemmän. Silloin mies hermostuu ja ravistelee sitä.
Pelkään, että sen niska taittuu.

Onneksi mies ei lyö minua koskaan...kasvoihin.

Jäljet jäävät paidan ja hameen alle. Ei niitä kukaan näe.

Ja kotonahan minä olen. Mies ei päästä töihin.
On pakko hoitaa lasta. Sillä kun on se aivovaurio.

Toppahousut

Senni seisoo auringonpaisteessa Kurvin kusisen räkälän tuulikaapissa. Ovi on auki. Ovenkahvassa on mukava kieppua. Kevätaurinko on kuin kaleidoskooppi. Se paistaa niin alhaalta, että kun laittaa silmäripset melkein kiinni, voi nähdä mukavia asioita.

T-paita ja toppahousut.

Puntit on rullattu niin ylös kuin mahdollista. Talvikegät ovat lintassa ja vetskarit repsottavat auki. Nenässä roikkuu jojo. Senni, neljä vee, pyyhkäisee jojon käsivarteen ja analysoi tuotetta. Pitkällä nuolaisulla homma on hoidettu.

- Irma hei, Senni haluais varmaan olla vähän aikaa ulkona ja leikkiä. Nainen vetää röökiä posket lommolla, puhisten.

Räkälästä kuuluu naisen sammaltavaa mölinää. - Et sä viitsis vähän leikittää sitä, vaikka sen aikaa kun oot röökillä.

- No mut joku voi taas soittaa sossuille.

Senni pyörii jaloissa ja potkii rakennustelineitä ja pelmuuttaa muovisuojia.

- Ei niitä kiinnosta, eikä ne tuu niin nopeesti paikalle, keksi nyt jotain...mul on tuoppi kesken.

Lenkkiseuraa

Mä olen aina urheillut. Maratooni on mun kuningaslaji. Vielä nelikymppisenäkin vedän matkan alle kolmen tunnin. Ei paha.

Joka ilta, alkuyöstä, heitän vitosen tai kympin lenkin. Mielummin kaupungissa.

Kolme kuukautta sitten törmäsin kulman takaa tulevaan naiseen. Se pelästyi. Pahoittelin ja vaihdoimme muutaman naurunsekaisen sanasen. Jatkoin lenkkiä ja nainen hävisi kulman taakse.

Pysähdyin. Käännyin naisen perään. Se kipitti korkokengissään kohti kotiaan...kai.

Seurasin naista. Adrenaliini kohisi korvissa. Parempaa kuin lenkin jälkeiset endorfiinit. Tässä ollaan juoksulla, oikein tosissaan. Koukuttavaa.

Lenkeillä ryhdyin seuraamaan muitakin naisia.

Vaimo ihmetteli, että miksi lenkit venyvät ja kestävät niin kauan. Selitin jotakin intervalleista ja tulevasta maratoonista.

Vähitellen menin pidemmälle. Rappuun asti. Kotiovelle. Eteiseen. Aika pitkälle pääsee puhumalla. Jopa nappeihin asti.

Parhain jänis oli se eka nainen. Se johon törmäsin. Seurasin sitäkin usein. Lopulta seurasin sitä kotiovelle asti.

Se ei enää pelännyt. Se sanoi olevansa psykologi. Ehdotti, että menisin mielenterveystoimistoon keskustelemaan ongelmastani, ennenkuin tapahtuu jotakin peruuttamatonta. Nainen veti oven kiinni mun nenän edestä.

Juoksin kadulle ja jatkoin hämmentyneenä lenkkiä.

Poliisi pidätti mut toisella linjalla.

Se nainen varmaankin soitti poliisille.

Siksi mä nyt tässä puhunkin tästä asiasta. Koska muuten on seuraava aika?

Loma

Vaimo lähti. Lapset jäi.

Hyvä. Vähemmän mäkätystä. Enemmän aikaa kasinolla.

Vessassa kaivan puhelimen esiin. Iskä täällä hei, joo...töissä menee myöhään, menkää koulusta suoraan mummille.

Ruletti pyörähtää. Rahat meni. Lopun iltaa vedän viskiä tiskillä.

Sain potkut. Pankki perää saataviaan. Kaikki meni.

Auto on vielä. Sitä en myynyt. Kaunis yksilö.

Pakataan tavarat autoon. Lähdetään lomalle!
Lapset ovat lomasta innoissaan.

Kiidetään moottoritiellä. Lapset tykkää vauhdista. Kuunnellaan retroa ja lauletaan: ...meenoolippu, meenoolippu, meenoolippu, meenoolippu mulla kauas ooooon...

Odotan ensimmäistä vastaantulevaa raskasta yhdistelmäajoneuvoa.

Geenit kohdallaan

Mä katon peiliin. Vittu, kun on geenit kohdallaan. Läpytän Issey Miyakea naamaan. Venytän PushUp boxereiden etumusta, läpsäys karvoihin.

Kaupungin ainoassa oikeassa euroviisubaarissa esiintyy viisuväkeä. Islanti ja Malta.

Baari on tyhjä. Vedän bisseä ja tsekkaan jokaisen sisääntulijan.

Tossa. Toi saa tarjota mulle illan omaan piikkiinsä.

Yksi katse ja kundi tulee pöytään kuin koira.
Kuola valuu. Se kantaa pöytään kaiken mitä keksin pyytää. Luuseri. Heitän ylimielistä läppää. Se vaan innostuu.

Porukka lipuu sisään. Alakerran humppaosasto aukeaa. Viisuväki heiluu Islannin ja Maltan tahtiin. Maltan TV on paikalla. Repäisen paidan pois. Mua kuvataan. Tatskat näkyvät.

On hiki. Tanssin tajun takapihalle.

Vessassa loukutan kangaspuita. Kauhee pauke ja mölinä.
Ovi on auki ja pari luuserirunkkaria kyttää ovella.

Sen jälkeen kokkari kilahtaa lattialle ja kierii toiseen eriöön. Ostin sen Japanista. So what.

Koomassa kävelen aamuyöllä sporakiskoja pitkin himaan. Kurviin.
Sinne osaan aina...sporakiskoja pitkin.

Vittu. Mun avaimet on hukassa. Missä on känny? Rahat? Se saatanan homokääpiö rullas mut siel panovessassa. Olikohan mulla edes kumipukua....

Mä en muista ovikoodia. Yököttää. On kylmä.

Mä nukun lehtiroskiksessa.

Aamulla oon iloinen, että mun viisulippu on tallessa ja talkkari letkuttaa pihaa. Se avaa oven. Maksaa voi sit kun jaksaa.

Illalla katon peiliin. Vittu, kun on geenit kohdallaan.

Avioliitto

Mä hain Tampereelle poliisikouluun. En päässyt. Olin liian lyhyt ja psykologisessa testissä oli jotakin häikkää.

Muutin viis vuotta sitten tänne Helsinkiin. Ihme, että sain vuokrakämpän. Hesarilta, Kalliosta. Sellainen pieni luukku, mutta vuokra oli ihan ok. Mä hain vartijan hommia ja lupasivat ottaa yhteyttä, mutta mitään soittoa ei kuulunut.

Sain töitä HKL:n bussikuskina. Ihan hyvä homma ja onhan siinäkin duunissa uniformu. Olen aina pitänyt uniformuista. Muutenkin mä pukeudun hyvin huolellisesti. Myös töissä.

Kerran menin vuoron jälkeen kaljalle. En yleensä juo, mutta nyt kulauttelin muutaman liikaa.

Se vosu notkui tiskillä ja tyrkytti itseään. Vein sen kotiin ja dippasin kärkeä pöheikköön. Sammuin.

Aamulla se oli vieläkin siinä. Ällötti.

En tajua, että miksi me mentiin naimisiin. Lapsi syntyi siitä ekasta epäonnisesta panosta. Muutettiin isompaan asuntoon. Kammottava laina pankista.

Ämmä hoitaa kotona sitä kakaraa. Se on jotenkin jäänyt kehityksestä jälkeen. Ei puhu. Se vaan huutaa. Se on jo kolme.

Teen paljon ylitöitä. Sehän sopii työnantajalle, koska kuskeista on pulaa.

Naapurit ärsyttää, ne yrittää tervehtiä ja olla niin ystävällisiä. Niin ystävällisiä, että tekis mieli vetää lekalla päähän. Paskiaiset.

Ämmä onneksi osaa olla hiljaa, eikä turhia puhu. On se sätky. En jaksa katsella sen sätkyilyä.
En kestä olla Kotona.

Onneksi keksin raivata vaatehuoneen omaan käyttööni. Asensin oveen lukon. Pidän korvatulppia, ettei huuto häiritse. Siellä voin rauhassa kehitellä strategioita.

Mitenköhän mä saan tämän kaiken paskan hoideltua...

Usko

Mä en usko mihinkään.

Kirko ja valtio on erotettava toisistaan. Eihän kirkko edes noudata lakia. Hurskastelijat ja jossittelijat. Mutkua koko touhu.

Erotkaa kirkosta, niin mäkin tein. Heti kun pystyin.

Ei elämässä ole johdatusta. On valintoja ja niiden seurauksia.

Ihminen syntyy ja kuolee. That's it.

Mut...joo. Käyn salaa kirkossa. Siellä on rauhallista. Reissuillani bongaan kaikki mahdolliset kirkot ja temppelit jokaisessa maassa. Vaikka en ymmärrä liturgioista yhtään mitään, liikutun.

Liikutun kyyneliin asti. Noloa.

Kallion kirkossa kuuntelin urkumusiikkia takapenkissä ja itkin. Onneksi olin yksin.
Ihan kuin jokin olisi liikahtanut.

Mitä se voi olla?

Ihan kuin olisin parempi ihminen. Hetken verran.

Silti. Mä en usko mihinkään.

Erotkaa kirkosta.

Maailmanpelastaja

Onkohan tää universumi edes 14 miljaridia vuotta vanha? Entäs maapallo, 5 miljardia vuotta? Kasvihuoneilmiö? Ilmastonmuutos? Todistakaa.

On se jännä, että täällä Suomessa viidestä miljoonasta ihmisestä varmaan noin viis prossaa kierrättää ja säästää. Suomi maksaa päästömaksuja ja filtteröi piippujansa. Maailma pelastuu.

Onneksi pidetään globaaleja ilmastonmuutokseen liittyviä kokouksia ja levitetään lentäen propagandaa sinne tänne.

Kehitysmaiden nousuko pitäisi estää? Kaikilla on oikeus parempaan elämään. Tuskin niillä on varaa ajatella päästöjä, ilmastonmuutosta, energian säästöä ja jätevuoria. Länsimaat kärrää paskatehtaansa kehitysmaihin tupruttamaan halvalla. Kätevää. Ei tarvii välittää päästöistä tai energiankulutuksesta.

Sossuko hoitaa työttömät täällä Suomessa?

Ja tää ilmastonmuutos. Yök.

Eihän meillä edes ole ilmastoon tai säähän liittyviä faktamerkintöjä kuin sadan vuoden ajalta.

Eiköhän tää maapallo tässä universumissa pyöri ihan omaa elämäänsä. Lajeja kuolee ja uusia syntyy. Ihminen tuskin on luomakunnan kirkkain kruunu tai tekele. Paskat. Me ollaan ohi kiitävän kärpäsen kakkaa.

Olis kiva, jos pystyis kurkistamaan tulevaisuuteen. Kauanko tää systeemi pysyy pystyssä? Mikä muuttuu ja miten?

No joo...sammutan valot ja vien jätteet kierrätyspisteeseen:
...tölkit, lasit, muovit, biot, seka- ja energiajätteet, pahvit ja kartongit, lehdet...ongelmajätteet...

Sairaus

Mut kärrättiin neuron polille. Olin taas flipannut. Kovalevy tilttasi.

Tehtiin kaikenlaisia kokeita.

Ramppaan jatkuvasti neurolla. Kokeillaan kaikenlaisia lääkekombinaatioita, jotta elämä olis siedettävää ja toimintakyky säilyis. Koekaniini puputtaa kaiken kiltisti ja raportoi neurolle vaikutuksista.

Dosetti on kuin vanhuksella ja mä olen nuori ihminen. Nää ei oo mitään vitun vitamiineja.

Sairaslomia on kertynyt.

Pomon mielestä mä keksin ja kuvittelen kaiken. Valehtelen tahallani, ettei tarvis tehdä töitä. Jollain sen kaverilla on kans pää kipee ja sen kaveri on silti töissä.

Tekis mieli vasaroida naula päähän.

Se olis ainakin todellista.

Isot koirat

Sataa lunta. Tai oikeastaan raskaita suuria räntäklimppejä. Raahustan koirieni kanssa neljättä linjaa ylös. Sää saa niskakarvat pystyyn.

Vanhempi koiristani, se suojelija, valpastuu ja matala murina kulkeutuu talutinta pitkin käteeni.
Tähyilen ympärilleni. Etäällä näen nuoren naisen tarpovan kiireesti sohjoisella kadulla kohti porttikongia. Hän menee kai kotiinsa.

Kulman takaa ilmestyy mustahuppuinen mies. Se vetää naisen rajusti porttikongiin. Nainen huudahtaa hämmästyksestä.

Koirat kiihdyttävät raivoisaan juoksuun kohti kongia. Lennän perässä. Kongissa kidat avautuvat. Kuin valtavat repivät pihtikourat. Ikenet paljastuvat ja hampaat louskuvat mustahuppuisen edessä. Parin sentin hajuraolla.

Mies irrottaa otteen naisesta ja luikahtaa seinän vierustaa pitkin karkuun kadun toiselle puolelle. Mies juoksee kuin jänis. Koirat lähtisivät perään, mutta rauhoittuvat aikanaan. Adrenaliini haihtuu. Rauhalliset lössykät.

Nainen vapisee. Asutko tässä, kysyn. Nainen nyökkää. Soitanko poliisit?
- Ei tarvitse, kiitos, valtavavia koiria sulla. Nainen rapsuttaa lumisia turkkeja. Voinko mä auttaa sua, kysyn. Nainen pyytää, että odotan ja katson, että hän pääsee turvallisesti kotiin.

Hän avaa vapisevin käsin alaoven ja työntyy porraskäytävään.

Odotan räntäsateessa ja katson kerrostalon ikkunoita.

Kohta syttyy valo ikkunaan, nainen hymyilee ja vilkuttaa meille.

Jatkan tarpomista loskassa valtavien koirieni kanssa.

Sade jatkuu.

Uhri

Se kävi kimppuun takaa. Keskellä kirkasta päivää. Kaatoi minut maahan.

Kun yritin nousta ylös, se tempaisi takkinsa auki ja heitti sen katuun. Sen silmät paloivat päässä kuin raivostuneella sonnilla. Ihan kuin sekopää Jack Nicholson Hohto -elokuvassa.

Yritin saada sitä puheella rauhoittumaan. Se vaan innostui. Se iski minua nyrkillä kasvoihin. Putosin maahan. Rusahti. Silmissä kipunoi.

Tajusin, etten voi tehdä mitään. En kykene puolustautumaan. Se mies on liian vahva ja liian hullu.

Se potkii. Kylkiin sattuu ja potkut osuvat polviin ja rintaan. Se painaa jalkaansa rinnan päällä ja nauraa kuin mielipuoli. En pääse pakoon. On vain alistuttava ja odotettava.

Valkoinen taksi ajaa kadulla, hiljentää vauhtia. Kohta se kaasuttaa täysillä pois paikalta.

Jostakin lipuu poliisi paikalle, kuin hidastetussa filmissä. Tympääntyneenä ne kirjaa tapahtumia ylös. Vaadin rikosilmoitusta, honotan. Sen voi kuulemma tehdä myöhemminkin. Sekopää päästetään menemään.

Pää on täynnä sementtiä.
Nilkutan yksin ensiapuun ja minut paikataan. Rinnassa on kengänkannan painauma. Nenä on murtunut.

Olo on kuin raiskatulla. Täysin mykkä.

Häpeän sitä, etten kyennyt puolustutumaan. Oli pakko alistua. Nöyryyttävää.

Tein rikosilmoituksen. Tekijää ei sitten saatukaan enää kiinni. Ei tullut koskaan paikalle oikeudenkäynteihin. Ei sitä tavoitettu. Oli kuulemma poistunut maasta.

Vihdoin se saatiin kiinni. Ihan muun jutun yhteydessä. Se oli rötöstellyt muutakin, huumeita, sekakäyttöä, rattijuoppoutta, väkivaltaa..

Se sai sakkoja, korvausvaateita ja ehdollista vankeutta. Käytännössä ei siis yhtään mitään.

Viisi vuotta. Tämä naurettava oikeuspelleily kesti viisi vuotta.

Nöyryyttävää.

Ninni

Mun nimi on Ninni. Mä oon 5 vee.

Tuol on mun äiti ja sit toi on Kari. Kari on toi iso tuolla, jollon lippis päässä. Sen lippiksessä on karhu.

Me ollaan täällä joka päivä. Mä kerään pullonkorkkeja ja tumppeja kurkkupurkkiin. Kyl mä jaksan sen purkin nostaa. Kokeile vaikka mun käsivoimia. Mä olen spaidermän. Tsuuuuuuuuih, näin mä lennätän taikakäsillä korkit ja tumpit purkkiin. Mä oon siinä tosi hyvä.

Presidentti on kai asunu tän talon yläkerrassa. Kari sano, että on se asunu. Nyt se presidentti asuu muualla, jossain mäntylässä.

Aikuiset juo aikuisten limpparia ja mä saan mehua. Siinä on vitamiinia. Yks täti toi kerran mulle paahtoleivän. Siinä oli kai maapähkinävoita. Kummallisen makusta.

Kesällä tässä on ihan kiva olla. Tässä terassilla ei haise pissalle. Voi hyppiä kivilaatoilla ja varoa ettei astu viivoille. Voi nyppiä kukista kuolleita lehtiä pois. Niitä on aika paljon, kun kukaan ei kastele niitä.

Illalla Kari on aina pahalla päällä. Äitiäkin pyörryttää. Mä kävelen niiden perässä. Kengät jäi sinne presidentin talon pihalle. Kivet pistelee jalkapohjia.

Kotona äiti ja Kari leikkii. Ne huutaa ja paiskoo tavaroita. Kari potkii vessan ovea ja äiti itkee siellä.

Mä en tykkää siitä leikistä.

Aamulla on rauhallista. Kohta lähdetään tarhaan. Äitiä huimaa vieläkin. Se ottaa purkkaa.
Se syö paljon purkkaa.

Kari Juo aikuisten limpparia sohvalla.

Päivällä mä saan uudet kengät ja se on musta kivaa.

Asunto

Mulla on oma paikka. Mä olen asunut siinä jo vuosia. Välillä kaupunki tulee ja kärrää mun omaisuuden kaatopaikalle. Mä kokoan ja kasaan mun kodin pian uudestaan. Ei se niin suuri vaiva ole.

Mun mestassa on myös säilytystilaa. Jemma. Sinne on hyvä laittaa kaikki oleellinen. Ruoka täytyy pistää rasiaan ja sulkea huolella, muuten rotat syö kaiken. Täytyy vaan olla tarkkana ettei kukaan näe, kun käyn jemmalla.

Mulla on oikeestaan kaikki ihan hyvin. Keväästä talven alkuun asun Merihaan sillan alla. Pari puista lavaa ja vaihtolavoilta hylättyjä patjoja. Joskun sain Sepen kanssa raahattua sohvan mun mestaan. Vaihtolavoilta löytyy muutakin hyödyllistä. Vanhoja peittoja, mattoja ja kaikenlaista muuta käyttistä. Kerran löysin fillarin, mutta se pöllittiin multa.

Mä saan safkaa ja vaatteita pelastusarmeijalta. Toppatakit on tärkeitä. Jos laittaa parit housut ja toppatakit päällekkäin, niin johan pärjää. Hyvät kengät on myös ehdottomat. En mä noista jeesuksista perusta. Hyvä vaan, että joku auttaa. Vaikka vaan virkansa puolesta tai kutsumuksesta.

Pääskylänrinteen sossussa voi syödä ja käydä pesulla. Siellä voi myös pestä vaatteita. Kännissä sinne ei pääse, mutta en mä oikeestaan ryyppää. Joskus omaksi iloksi. En mä niissä juopporemmeissä viihdy. Liikaa kähinää. Yksin on parempi.

Istun joskun lähipuiston penkillä ja katselen kun tytär vie lastaan päiväkotiin. Eihän se mua tunne. Tytär nimittäin. Se riipaisee, kun se katsoo mua, niikuin puliukkoa katsotaan. Olis kiva tutustua niihin, mutta tuskin se on mahdollista. Ihmiset pelkää meikäläisiä.

Pari kertaa olen saanut viis tai kymmenen euroa joltakin naiselta, kun olen penkonut ruokaa Valtsun roskiksista. Kiitin ja menin oikein kauppaan ostamaan HK:n sinistä ja olutta. Joululahjaksi.

Joskus Alepasta saa vanhentunutta ruokaa, kun vaan kysäisee. Täytyy olla varovainen, ettei joku nipottajakyylä pilaa systeemiä.

Kun tukka jäätyy kiinni patjaan mun mestassa, muutan pakkasta pakoon asuntolaan.

Mutta ei se tunnu oikeelta kodilta.

Kaksoset

Me ollaan kaksosia. Ei meitä oo koskaan puettu samanlaisiin vaatteisiin tai mitään sellaista. Kumpikin on saanut aina valita itse vaatteensa ja lahjansa, esimerkiks synttäripäivinä tai jouluna.

Mutta nyt jouluna kaikki meni ihan väärin.

Mä toivoin X-trail fillaria ja siskokin toivoi X-trail fillaria. Samat lahjatoiveet ekaa kertaa. Ihan täpinässä odotettiin. Sisko avas fillaripakettinsa. JES! X-trail.

Mä avasin pakettini.

JOPO.

Jumalauta, ajanko mä jopolla kilpaa kuraprunnissa?

No en.

En mä viittinyt valittaa. Sisko ei antanut kertaakaan kokeilla X-trailiaan. Mä kiehuin. Puhkoin joposta renkaat ja väänsin pinnat. Ilkivaltaa pyöräkellarissa, todettiin.

Yhtenä aurinkoisena päivänä fillaroitiin kaks päällä raksalle. Sörkän vankilan taakse rakennetaan kerrostaloja ja siellä on vaikka mitä jännää. Siellä on tehty kallioräjäytyksiä ja osa kuopista on todella syviä ja täynnä vettä. Nytkin vesi oli jäätynyt ja keikuimme kallioleikkausten laidalla ja heiteltiin kiviä monttuun. Yllytin siskoa menemään jäälle.

Tarpeeks kun sitä yllyttää, se tekee kaiken, kun se on niin rohkee. Nytkin se meni sinne kalliomontun jääkannelle. Heilui ja hyppi, kunnes jää räsähti.

Aika nopeesti se vajos jäihin.

Räpiköi hämmästyneenä hetken ja kohta vain punainen pipo kellui pinnalla.

Katselin pipon hidasta vajoamista. Kun mitään ei enää näkynyt otin X-trailin ja ajelin ympäri Vallilaa koko päivän. Mahtava pyörä.

Kotona kysyttiin, että olenko mä nähnyt siskoa. En ole, sanoin.

Viikon päästä poliisi tuli kotiin.

Ambulanssi haki äidin ja isä istuu pimeässä verhot kiinni. Meillä haisee, enkä mä viitsi olla kotona.

Mä ajelen ympäri Vallilaa ja Sörkkää mun X-trail pyörällä.

Remontti

Mä muutin siihen taloon vuosi sitten. Sain asunnon äitivainaan perintönä. Olihan se vähän nuhjunen ja vanhanaikainen. Mut ainahan voi rempata.

Rautakaupasta ostin vehkeitä ja vedin moukarilla keittiön paskaks. Kylppärin vedin lekalla. Yhteen putkeen tuli ihan pikkuinen reikä. Homma oli tosi iisiä. Saman tien raivasin pari seinää ja vanhoja puukaappeja. Vähän niin kuin terapiaa hermoille. Siihen meni noin kaks viikkoo kun mä tein 16 tuntisii ja 20 tuntisii työpäivii kämpässä.

Joku saatanan natku, vanha naapurin huora rupes valittaan. Vetos johonkin järjestyssääntöön ja isännöitsijään. Isännöitsijältä tulkikin sitten valitus eli huomautus tai joku vitun varoitus. Poltin paperin parvekkeella.

Käämit palo. Vittu. Menin rautakauppaan ja ostin lisää kamoja.

Sirkkelöin vanhojen puukaappien paloja yökaudet pillun päreiksi. Porasin seiniin reikiä sentin välein. Vedin ikkunanpokat moottorisahalla ja ovet hakkasin kirveellä. Parkettia työstin kans moottorisahalla. Pöristelin lattiasta A4sen kokoisia paloja ja vasaroin ne kaikki seinille. Vittu, että kämppä oli tosi skitson näkönen. Kaikki ihan pommin jäljiltä.

Isännöitsijä tuli yhtenä päivänä poliisien kanssa oven taakse. Kutsuin kaikki ystävällisesti sisään, tervetuoloa peremmälle, sanoin. No nehän tuli. Käynnistin moottorisahan.

Täällä sairaalassa on aika hiljaista. Mua ei päästetä puutyöterapiaan.