Maahanmuuttaja

Tää on meidän perheyritys. Mä muutin tänne Vietnamista seitsemän vuotta sitten. Olin sen verran nuori silloin, että opin puhutun kielen melko helposti. Kirjoittaminen ei oikein suju, mutta koulussa siihen ei huomiota kiinnitetty.

On hirveen vaikeeta saada töitä, joten ryhdyin yrittäjäksi. Pistin baarin pystyyn. Hirvittävä paperirumba. Peikkobaarin liikeidea on halpa kalja. Häppärituoppi, iso kolmonen 2,50e. Baari on auki 9-22. Takuuvarma hitti.

Asiakkaat ovat peikkoja. Kaikkeen tottuu ja työtä täytyy tehdä. Katteet ovat pieniä, mutta ei tää mikään luksusmesta ole. He kantavat tänne eläkkeensä, sossurahat, omat ja varastetut. Se riittää mulle.

Tänäänkin peikot tappelivat siitä, että kuka on kulauttanut kenenkin tuopista. Kuitenkin ovat niin sekaisin, että tuskin pystyssä pysyvät. 

Keikkis esitteli keikattua maastofillaria. Kritisoi sitä, miten paskoja lukkoja myydään asiakkaille fillarikaupoissa. Keikkis ajaa vaappuen pois.

Anna polttaa pihalla shittiä. Peukalon kokoinen jointti. Se huojuu ja nauraa. Heiluu ja välillä pää kolisee rakennustelineisiin. Onneksi sen lapsi otettiin huostaan. 

Hopi retkottaa penkillä. Antaa nukkua, muuten tulee tappelu. Myöhemmin Ventti vie Annan ja Hopin lähipuistoon nukkumaan. Yöstä tulee kylmä. Ventti tulee vielä vetämään viimeisen tuopin. Se on kiitos siitä, että se roudaa näitä peikkoja baarista ulos. 

Pistän paikan kiinni. Huljautan tuopit huomista varten. Suljen oven ja lähden kotiin.

Vaimo ja poika nukkuvat. Poika saa kyllä opiskella otsa hiessä.