Uhri

Se kävi kimppuun takaa. Keskellä kirkasta päivää. Kaatoi minut maahan.

Kun yritin nousta ylös, se tempaisi takkinsa auki ja heitti sen katuun. Sen silmät paloivat päässä kuin raivostuneella sonnilla. Ihan kuin sekopää Jack Nicholson Hohto -elokuvassa.

Yritin saada sitä puheella rauhoittumaan. Se vaan innostui. Se iski minua nyrkillä kasvoihin. Putosin maahan. Rusahti. Silmissä kipunoi.

Tajusin, etten voi tehdä mitään. En kykene puolustautumaan. Se mies on liian vahva ja liian hullu.

Se potkii. Kylkiin sattuu ja potkut osuvat polviin ja rintaan. Se painaa jalkaansa rinnan päällä ja nauraa kuin mielipuoli. En pääse pakoon. On vain alistuttava ja odotettava.

Valkoinen taksi ajaa kadulla, hiljentää vauhtia. Kohta se kaasuttaa täysillä pois paikalta.

Jostakin lipuu poliisi paikalle, kuin hidastetussa filmissä. Tympääntyneenä ne kirjaa tapahtumia ylös. Vaadin rikosilmoitusta, honotan. Sen voi kuulemma tehdä myöhemminkin. Sekopää päästetään menemään.

Pää on täynnä sementtiä.
Nilkutan yksin ensiapuun ja minut paikataan. Rinnassa on kengänkannan painauma. Nenä on murtunut.

Olo on kuin raiskatulla. Täysin mykkä.

Häpeän sitä, etten kyennyt puolustutumaan. Oli pakko alistua. Nöyryyttävää.

Tein rikosilmoituksen. Tekijää ei sitten saatukaan enää kiinni. Ei tullut koskaan paikalle oikeudenkäynteihin. Ei sitä tavoitettu. Oli kuulemma poistunut maasta.

Vihdoin se saatiin kiinni. Ihan muun jutun yhteydessä. Se oli rötöstellyt muutakin, huumeita, sekakäyttöä, rattijuoppoutta, väkivaltaa..

Se sai sakkoja, korvausvaateita ja ehdollista vankeutta. Käytännössä ei siis yhtään mitään.

Viisi vuotta. Tämä naurettava oikeuspelleily kesti viisi vuotta.

Nöyryyttävää.