Kyyditys

Mä istun kapakan punanahkaisella venähtäneellä Chesterfield -sohvalla. Vedän kaksin käsin GT -paukkuja naamaani. Tuikkasin satasen tipin tyhjään lasiin, eikä tarjoilija kysele yhtään mitään. Kaikki on ostettavissa

Sohvapöydällä vilkkuu kolme kännykkää samaan aikaan. Kaikista on ääni pois. Saatanan vilkkuvat joulukuuset. Vilkkukoot. En vastaa. Kaivan povarista neljännen kännykän.
- Jaska, Jaska hei....mua parempaa kaveria sulla ei voi olla. Mä oon sulle lojaali, aina. En mä vittu voinu muuta, kun ne saatanan kaapit kepitti mua. Sulle mä kuitenkin oon lojaali...

Puhelu katkeaa.

- Ege, Ege hei...mä oon tosi kusessa. Mä vedin välistä ja voisin saman tien hypätä parvekkeelta alas. Voisin valmiiks kietoutua lakanaan ja hypätä. Tai vetää överit pikana. Mä oon deeed määän. Ei saatana, tästä mä en selviä. Mä luulen, että ne tietää missä mä olen. Mä oon jo kuollut. Sano mutsille, että mä lähdin komennukselle ulkomaille....

Puhelu katkeaa.

Ryystän paukkua. Tuttavallinen käsi paukauttaa olkapäälle napsahtavan tervehdyksen. Siinä ne sitten ovat. Enkelit. Sliipatut bisnesenkelit. Pukinparta ottaa kaikki kännykät. Geeli putsaa paukkulasit, pyyhkii rätillä pöydän ja sohvan. Näyttää varmaan siltä, että tyypit taluttaa kännikaverinsa kotiinsa huilailemaan.

Pukinparran housunkauluksesta pullottaa mutka. Kyllä sen huomaa, jos osaa katsoa.

Yritän vielä vikistä kadulla armoa ja vedota perheeseen. Miehet työntävät meikäläisen punaiseen urheiluautoon. Viimeinen matka, suussa maistuu rauta ja suola. Ikkunaan noroilee pisaroita.

Kapakan ikkunasta tuijottaa suoraan silmiin vanha nainen. Se kirjoittaa vihkoonsa jotakin ylös ja nostaa peukalon pystyyn. Juuri ennen kuin käännytään Hämeentielle näen, että nainen puhuu kännykkään.

Vieläkö tähän tilanteeseen joku ehtisi puuttua?