Kakku

Se oli yksi tiistai, kuulemma. Syöksyin asunnon rappukäytävästä kadulle ilman paitaa. Verta oli joka paikassa. Koko yläkroppa oli veressä. Pikkaisen liian tuhti koktaili.

En vieläkään muista, että oliko veri omaa vai jonkun toisen. Joku skidi sai hirveen sätkyn. Hyppäsin autojonoon ja heittäydyin kuorma-auton tuulilasiin.

Hieroin itseäni kuljettajan silmien edessä, levitin lasiin verisiä kädenjälkiä. Ihan kuin luolamaalauksia. Vääntelin sulat mutkille. Ihanaa. Maalasin verellä enkeleitä ja olin onnellinen. Mahtava fiilis.

Nauroin. Ihan kuin silloin lapsena, kun riekuin puiston karusellissa. Kiepuin ja heiluin kuorma-auton sivupeilissä ja nauroin niin, että veri tirskui rinnuksille. Se sai tatuoinnit lepattamaan kuin tuli.

Hampaita oli jäänyt matkan varrelle. Yksi löytyi myöhemmin housuntaskusta. Outo juttu.

Ympärillä olleet autot kaahasivat kiireesti pois.

Sääli, ettei se antanut eläkettään suosiolla.

Onneksi taposta ei saa kovin pitkää kakkua.

Oli se hyvä äiti.