Nosturienkeli

25 vuotta mä olin raksalla duunissa. Pitkiä komennuksia ja vielä pidempiä päiviä.

Raksattiin Lintulahden kerrostalokompleksia helvetillisellä kiireellä.

Nostokurjen ohjaimissa on lähellä taivasta joka päivä. Homma on pilkuntarkaa työtä. Pienikin virheliike ja seuraukset voivat olla järkyttäviä. Ihan hyvin siitä maksetaan. Onneksi.

Tuli vaan tehtyä niin paljon töitä, että vaimo ja lapset lähtivät. Erossa en halunnut itselleni mitään. Kaikki meni. Eipä juuri pidetä minkäänlaista yhteyttä. Joskus soitellaan. Minkäs teet.

Juuri ennen lomia tuli pomolta kirje, että työsuhde päättyy tuotannollisista ja taloudellisista syistä.

Taivas putosi niskaan.

Vedin viikon kännit.

Yöllä kapusin kurjen ohjaamoon vanhalla rutiinilla. Eivät ottaneet viimeisenä päivänä kulkulupia eivätkä avaimia pois.

Tuijotin tähtiä. Täydellinen hiljaisuus.

Päässä humisee tyhjyys ja hyytävä viima.

Pyörittelin aikani kurkea ja mietin, että hyppäänkö. Lööpeissä: Nosturienkeli lankesi maahan.

Poliisit ja pelastuslaitos vilkkuivat maassa.

Mitäs jos pistäisi oman firman pystyyn. Ostaisin velaksi autonosturin.

Sammutan kurjen ja kapuan alas...rutiinilla.

Ei siitä onneksi isoa kohua syntynyt. Nyt mulla on oma autonosturifirma, mutta ei sillä lähelle taivasta pääse.

Femma

Mä kiidän Vaasankatua. Vihdoinkin joku kävelee vastaan.

- Anna kaks euroo.

- Miksi?

Toi saatanan paskiainen rupee jutteleen. Kello on jo vähän yli yks yöllä ja on vitun kiire.

- Mä tarviin matkarahat himaan.

- En usko, puhu totta.

Voi perse. Onkohan toi jeesustelija. Mä en kestä.

- No anna nyt se raha, mulla on kiire Kallion baariin. Se menee kohta kiinni. Mä tarviin sen rahan.

- Missä sä asut?

- En missään. Oon baareissa ja steissillä.

- Eiks sulla oo perhettä?

- Ei. Tytär otettiin huostaan.

- Yritäks sä jaloilles?

- En mä pysty.

- Yritä kelata, että mitä sä todella haluat. Tossa on sulle femma.

- Lapsen haluaisin takas.

- Et sä sitä tohon tilanteeseen saa.

- Niinpä. Mut kiitti hei femmasta. Moido!

Nyt on pakko juosta, baarissa tulee kohta pilkku.

Maahanmuuttaja

Tää on meidän perheyritys. Mä muutin tänne Vietnamista seitsemän vuotta sitten. Olin sen verran nuori silloin, että opin puhutun kielen melko helposti. Kirjoittaminen ei oikein suju, mutta koulussa siihen ei huomiota kiinnitetty.

On hirveen vaikeeta saada töitä, joten ryhdyin yrittäjäksi. Pistin baarin pystyyn. Hirvittävä paperirumba. Peikkobaarin liikeidea on halpa kalja. Häppärituoppi, iso kolmonen 2,50e. Baari on auki 9-22. Takuuvarma hitti.

Asiakkaat ovat peikkoja. Kaikkeen tottuu ja työtä täytyy tehdä. Katteet ovat pieniä, mutta ei tää mikään luksusmesta ole. He kantavat tänne eläkkeensä, sossurahat, omat ja varastetut. Se riittää mulle.

Tänäänkin peikot tappelivat siitä, että kuka on kulauttanut kenenkin tuopista. Kuitenkin ovat niin sekaisin, että tuskin pystyssä pysyvät. 

Keikkis esitteli keikattua maastofillaria. Kritisoi sitä, miten paskoja lukkoja myydään asiakkaille fillarikaupoissa. Keikkis ajaa vaappuen pois.

Anna polttaa pihalla shittiä. Peukalon kokoinen jointti. Se huojuu ja nauraa. Heiluu ja välillä pää kolisee rakennustelineisiin. Onneksi sen lapsi otettiin huostaan. 

Hopi retkottaa penkillä. Antaa nukkua, muuten tulee tappelu. Myöhemmin Ventti vie Annan ja Hopin lähipuistoon nukkumaan. Yöstä tulee kylmä. Ventti tulee vielä vetämään viimeisen tuopin. Se on kiitos siitä, että se roudaa näitä peikkoja baarista ulos. 

Pistän paikan kiinni. Huljautan tuopit huomista varten. Suljen oven ja lähden kotiin.

Vaimo ja poika nukkuvat. Poika saa kyllä opiskella otsa hiessä. 

Tehoraivari

Mä olin tsiigannut sitä vitun putkiraksataloo jo pitkään. Ja se saatanan kyylä päivysti eläkepäiviensä ratoksi siellä päivittäin. Iltaisin se ei naamaansa näyttänyt. Oli kuulemma saanut rengasraudasta polveensa.

Illalla ajoin mun romulla pihaan piripäissäni. Jätin sen käyntiin ja ikkunat auki...jotain tuubaa kuuntelin. Kyylä ei ollut postaamassa. Oli hämärää.

Näppärästi keikkasin raivaussahan sieltä rappukäytävästä. Ei halpis. Oleo-Mac 746T. Vitun kallis tehoraivari....melkein 500 egee. Kyllä siitä jotain saa.

Sit mä vaan unohdin, että mun auto pörräs siinä. Siihen se jäi. Joku siitäkin oli valittanut...tyhjäkäynnistä....hah.

Lähdin raivaussahan kanssa kävelemään Hesaria pitkin Flemarille. Sehän pörisi siististi kun vaan kahvasta väänsi. Ihan kuin Harrikka. Tai melkein...

Perkele, kun ihmiset hävis ympäriltä.

Saatana, että piti pöräyttää oma kinttu vahingossa säärestä poikki.

Joku sit soitti Lanssin paikalle.

Nyt mä sovitan uutta koeproteesia täällä inviksellä. Se on ihan suht hyvä.

Tynkää vaan juilii ikävästi.

Sossu

Avaan oven. Lompsin sisään. Odotan. On hiljaista.

Puhelin soi. Vedän pistokkeen irti seinästä.

Oveen koputetaan. Olen hiljaa. Pää pilkistää oven raosta.

- Odotatko vielä pienen hetken, kiitos. Nyökkään.

Juoppoja, hulluja, nistejä, pedofiilejä, raiskaajia, murhaajia, sadisteja, hakkaajia, psykopaatteja, vihaajia, köyhiä, työttömiä, sairaita, vanhuksia, syrjäytyneitä, päähän potkittuja, pudonneita, kaatuneita, huoltajuuskiistoja, sijaisperheitä...isä panee tyttärensä paksuksi. Raskaus keskeytetään. Äiti on juonessa mukana. Mistä näitä sikiää? Pahuus tulee esiin niin kevyesti vain pintaa raaputtamalla. Mitä tapahtui itsehillinnälle?

Avaan kassin. Siellä se nököttää. Pötkylä.

Tuijotan. Suljen kassin. Odottakoon siellä.

Pinna venyy vielä tuuman.

Oveen koputetaan. Kanslisti tuo paperinipun kouraani. Kone on kuulemma kaatunut.

Heitän oven raosta: Seuraava asiakas.

- Niin, kun mulla on edelleen se sama ongelma, että.....niinku, sillee...ja sit kävi niin, että...

Puhe kimpoilee avatusta ikkunasta ulos ja sekoittuu liikenteen meluun.

Onneksi minulla on iltapäivällä varattu aika psykiatrille.

Onneksi minulla on se pötkylä kassissa.

Onneksi minulla on itsehillintää...

Tohtori

Mä olen pieneltä paikkakunnalta kotoisin. Koko kouluikäni olin luokkani priimus. Vanhemmat iloitsivat, että heidän ainoasta pojastaan vielä kuullaan. Olivat ylpeitä ja kannustivat. Se tuntui hyvältä.

Muutin Helsinkiin ja etenin yliopistossa pikavauhtia. Kandi, maisteri ja suoraan väikkäriputkeen. Apurahat pyörivät ja pakkasin repuni ja suuntasin Ranskaan. Tohtoriksi väittelin Sorbonnen yliopistosta.

Siellä tutustuin mieheeni Alexiin.

Matkustimme Suomeen. Alex halusi tutustua perheeseeni. Teimme kotipaikkakierroksen. Äiti itki ilosta. Isä paukautti rehvakkaasti harteille, kyynel silmäkulmassa.

Saunottiin. Tuoksui savulta ja puupaljussa likoava koivuvihta toi lapsuuden mieleen. Kesäillat ja kuikat. Peilityyntä. Ikkunanräppänästä avautui näkymä järvelle. Oli peilityyntä. Nielaisin.

Toimin lauteilla tulkkina ja isä kysyi, että mikäs tämä Alex on miehiään.

Alex tarttui käteeni hellästi ja kertoi olevansa mieheni. Käänsin kaiken sanasta sanaan.

Isä meni mykäksi. Istui ja huljautti kiulusta vettä hikisille kasvoilleen. Vesinoro valui nenää pitkin pudoten parralle.

Täysi hiljaisuus.

Hän sanoi, että olisit edes murhamies, mutta tuommoinen homoperse. Saatanan saastat.

Äiti itki ja isä käänsi katseensa rantaruovikkoon, kun lähdimme.

Asumme Alexin kanssa Pariisin kattojen yläpuolella. Joskus lähetän äidille rahaa kirjekuoressa. Isä kun on sellainen kun on.

Helvetti

Mä sain hyvän opiskelupaikakan. Heti ekalla hitillä pääsin just sinne minne halusinkin.

Rakastuin. Opiskelu jäi slaitisti taka-alalle. Sen mimmin kautta tutustuin niihin tyyppeihin. Pörrättiin ja chillattiin kimpassa. Kyl mä tajusin, et ne vetää jotain.

Yksissä bileissä vedin lapun. Kävin vessassa kusella ja tuijotin ainakin tunnin partaani peilistä. Se säteili kaikissa sateenkaaren väreissä. Mageet neonvalot. Siistii. Kusikin oli kuin ilotulituskaari. Letkutin koko vessan.

Katottiin lätkää ja sit...kaikki näki sen saman. Lattia avautui ja suuri valopatsas nousi hitaasti aukosta. Meinas tulla paskat housuun. Ihan kankena joka jannu vetäytyi seinille. Se kesti ikuisuuden.

Näin päärautatieaseman kellon, vaikka Sörkästä on sinne ainakin about 2 kilsaa. Ihan pimeetä.

Aamulla rappukäytävässä pidin seinästä kiinni koko päivän. Edelleen mä näin sen vitun aseman kellon. Olin ihan varma, että ala-aulassa on helvetti. Helvettiin mä en halunnut.

Nyt mä oon menestyvän mainosfirman toimari. Mulla menee hyvin ja vaimo on raskaana. Joskus pössyteltiin yhdessä. Nyt kun on pulla uunissa sovittiin, että kumpikaan ei vedä yhtään mitään.

Elämä on mallillaan.

Joskun vanhojen frendien kans pössytellään, mutta sitä ei lasketa.

Kansalaisaktivisti

Mä bongaan miekkareita. En mä käy missään miiteissä, enkä koskaan kommentoi blogeissa tai palstoilla mitään. Mä seuraan niitä ja odotan, että missä on seuraavat säpinät. Mä venaan sitä adrenaliinia.

Mä ujuttaudun miekkariin sillee, etten herätä huomiota. Mul on aina naama peitossa. Mä valmistaudun huolella. Mulla on omat miekkarikamat. Takissa on paljon isoja taskuja, ketjuja, kiviä, lasia, nyrkkirautoja ja maihareissa on tietty steelcapit.

Suomalaiset on vitun luusereita. Blaa blaa blaa ja maailma pelastuu. Ei vittu vois vähempää kiinnostaa. Miekkareissa ei oo mitään munaa. Vähän käsirysyä ja sitten itketään kun poliisi oli tuhma ja pamputti.

Mieluiten reissaan euroopassa. Koneeseen en ota mitään kamoja mukaan. Ostan kaiken paikanpäältä. Berliinissä esimerkiks mä ostan miekkarikamat Bundeswehrin ylijäämistöstä. Siel ei ihmetellä, et mihin ja miks mitäkin tarvitaan.

Ihan vitun sama, että missä leirissä rähinöi. Oikeisto tai vasemmisto, aivan sama, kunhan tappelusta saa kunnon kiksit. Ja siellä sentään todella tapahtuu. Ihmiset ei oo mitään lampaita.

Provosointi on taidetta ja se pieni napsahdus sopivassa hetkessä räjäyttää koko potin.

Pistoolia mulla ei ole. Se olis liian suuri riski. En oo koskaan jäänyt kiinni. Täytyy osata lähteä ajoissa veke. Sekin on taitolaji, koska aina tekis mieli jäädä viel vähäks aikaa. Itsekuria pitää olla.

Kolhut mä paikkaan itse.

Ja taas nettiin seuramaan palstoja. Blaa blaa blaa ja maailma pelastuu.

Kun mä täytän 18 v mä liityn muukalaislegioonaan.

Kosto

Mä rupesin vetään kamaa varmaan ylä-asteen seiskalla. Välkällä vedettiin liimaa roskakatoksen takana. Ihme sävärit. Liimoissa tajusin, tän maailmankaikkeuden kuvion. Tää avaruus jotekin pyörii sellaisten voimien avulla, etten oikein osaa selittää sitä. Semmoset henget piti näitä planeettoja radallaan. Jotain todellista siinä kai oli. Sillee, et mä oon osa sitä voimaa. Totuutta.

Siitä lähtien mä vedin kaikkee, mitä käsiini sain ja mulle tarjottiin. Mä hain sitä fiillistä, että mä olisin taas osa sitä voimaa.

Mutsi kuoli. Me oltiin faijan kanssa kahdestaan. Ei se oikein osannut olla mun kanssa. Se teki paljon duunia.

Onneks mulla oli kaverit. Haban kanssa kasvettiin kimpassa. Heitettiin keikkaa ja vedettiin kamaa. Kämppä oli karsee luukku. Häätö oli päällä, mutta me vaihdettiin lukot.

Haban veli on jehovalaisia ja se yritti aina käännyttää meitä ja rukoilla meidän puolesta. Joo joo. Onneks se toi aina kassillisen safkaa. Ei se koskaan rahaa antanu. Kai se oli sen Jeesusjuttu.

Saatana, että piti kierrättää niitä vitun paskasia ruiskuja ja neuloja. Eihän niitä kukaan jaksanu uusia laskuissa hakea tai putsata niitä.

HIV ja hepa.

Yks luukun huora tuli paksuks ja se väitti, että se on mun itu. Vittu se ämmähän nai kaikkia, jos sai vähänkin aineita.

Mä olin varma, että sen muijan pani paksuks Haba. Ja Habalta varmaan sain sen vitun HIVin ja hepan.

Mua vitutti. Paras kaveri oli paskiainen. Mä rupesin kamapäissäni seuraileen Haban veljeä. Kerran kun se tuli Sörkän salista iskin sitä paskasella piikillä kaulaan. Huusin, että toivottavasti tarttui ja nyt sä sitä Jeesustas tarvit, enemmän kuin koskaan. Hommia Jeesukselle. Nauroin niin, että kuset tuli housuun.

Se oli mun kosto.

Vittu, että mä olin niin saatanan tyhmä. Idiootti paska kusipää. Paranoidi skitso. Kadun ja häpeän sitä oikeesti. Sehän oli hyvä ihminen.

Mä olen nyt kuivilla, mutta Haban veli on hirveessä koukussa. Kävelevä zombie. Se on nykyään piritorin jeesus.

Haba on siitä asti etsiny mua. Tappotuomio mulle. Mut ei se mua löydä. Mä olen nyt Nuorgamissa.